Excuse-moi, mais joues-tu au Quidditch?

Viikko lähtöön, ei asuntoa.

Voin kertoa, että ihan pikkuisen jännittää. Toisaalta, vielä on viikko aikaa, ja viikossa voi tunnetusti tapahtua ihmeitä. (Näin viime yönä unta, että kävelin paljain jaloin lumihangessa Seinen rannalla ja taustalla lauloi lapsikuoro "Oi Betlehem, sä pienoinen". Kohottaa todella mielialaa, vai mitä?)

On kulunut myös kaksi ja puoli vuotta siitä kun viimeksi opiskelin ranskaa, joten kieli on aavistuksen ehtinyt unohtumaan. Yritin freesata taitojani kesän aikana lukemalla kaikki Harry Potterit ranskaksi, joten nyt osaan ainakin kysyä sujuvasti keskustelukumppanilta hänen suojeliuksensa muotoa tai taikasauvansa ydinainesta. Eiköhän näillä taidoilla siis pärjää.

Olen ollut niin stressissä asuntoasian kanssa etten ole ehtinyt ollenkaan asennoitumaan itse lähtemiseen. Mutta, kuten eräs ystäväni sanoo, joskus on parempi olla miettimättä joitain asioita, kuten synnyttämistä tai visalaskuja. Tai sitä, että on lähdössä suurkaupunkiin ilman paikkaa, jossa nukkua. Onpahan jotain, mitä voi mummona kiikkustuolissa sitten muistella...