Hellou taas! Nyt kyllä suomalaiset katkeroidutte, kun kerron millaiset ilmat täällä on olleet viimeisen viikon aikana... Mulla oli viimeinen luento torstaina (Shakespearesta, oli muuten lievästi tylsä kiitos professorin), ja sitten alkaa päräytti kahden viikon pääsiäisloma - onneksi, koska apteekin lämpömittari näytti luennon jälkeen 26 astetta! No mitäs siinä muuta voi pieni ihminen tehdä kuin ottaa suunnaksi Marais'n vakkaripuiston ja hakea lähigelateriasta jäätelön käteen. :) Lahjakkaimmat porukasta käräytti jo nenänsäkin... :D Tällaisina aikoina sitä kiittää onneaan, että sattui saamaan huoneen asuntolasta, jossa on sisäpiha. Luksusta!
Tämä torni on ainoa jäännös aikoinaan tuossa sijainneesta kirkosta, ja nykyisin ihan hirmu hyvä apu suunnistuksessa. :) Tuolla puistossa hengailee usein myös jonkun lähistöllä asuvan kissa, siksi mekin varmaan ollaan aina siellä...
Viime viikolla käytiin Nastjan ja Nastjan kaverin (jonka nimeä en muista just nyt, pardon my huono nimimuisti) kanssa Grand Palais'ssa katsomassa Odilon Redonin uusi näyttely. Ihan tuntematon nimi mulle ennestään, mutta kannatti käydä katsomassa! Kuvat on symbolistisisia, unenomaisia ja häkellyttävän moderneja ollakseen 1800-luvun loppuvuosikymmeniltä, ja aiheinspiraatiota on taiteilija hakenut mm. Edgar Allan Poelta. Mahtava!
Eilen kävin sitten äänestämässä Suomen suurlähetystössä, joka löytyy osoitteesta 2 rue Fabert, eli ihan siitä Pont Alexandre III:n tuntumasta. Oli hieno fiilis asioida suomeksi, ja kaikki hoitui niin nopeasti ja helposti! ;) Tapasin siinä samalla sitten Nanterren toista suomalaisvaihtaria, ihan hassua puhua suomea niin paljon päivän aikana ja vielä skypen ulkopuolella. IPodikin soitti sattumalta kaikki SMG:t, Tuomot ja Q-Continuumit :D
Tykkään nyt lenkkeilläkin ihan eri meiningillä kun on näin lämmin, mutta uskotteko, täällä saa ihan tuikitavallisissa urheiluvaatteissa painellessaan kuulla huutelua. Ärsyttää hirveästi, eikö ole jätkät koskaan aiemmin nähneet juoksevaa naista? Mikä siinä on niin erikoista? Aaargh. :( Oma strategiani on yleensä painaa soittimen volyyminappulaa ja pistää jalkaa toisen eteen, mutta jos katse voisi tappaa, mun jäljessä olisi ruumisvana... Joskus tuntuu muutenkin, että naisena asuminen Pariisissa on vähän toista kun Suomessa. Itseä lähinnä vaan ottaa päähän se tuijottaminen ja huutelu, flirttailua saa kuulla tasan joka paikassa museon tiskistä lehtikioskiin mutta se on sentään huumoripitoista.
Vähän aikaa on muutenkin tuntunut, että antaisi aika paljon omasta huoneesta, tilasta, jossa saisi olla täysin ja sataprosenttisen yksin. Pariisissa kun on ympärillä aivan jatkuvasti ihmisiä, metron ruuhka-aika on aina sitä fisut purkissa -meininkiä, ja huoneetkin jaetaan toisen ihmisen kanssa (älkää käsittäkö väärin, Julie on ihana, mutta joskus tarvitsisi sitä täyttä yksinoloa). Välillä on karmea ikävä Suomen hiljaisuutta! Huomaan monesti kaipaavani autiolla maaseudulla lenkkeilyä ja omassa kämpässä itsekseen lauleskelua ynnä muuta, mitä ei voi/viitsi tehdä täällä. :) Nyt kuulostan varmaan ihan erakolta, mutta siis sosiaalisuuden vastapainoksi aina tarvitsen tuota "omaa tilaa" vai miksikä sitä sitten nimittäisikään. :D
Ja tästä huolimatta: täällä on kivaa! En halua takaisin Suomeen! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti