Suurmiehiä ja piennaisia

Jännä, miten aina kun jättää kameran asuntolalle, löytää miljoona kuvaamisen arvoista asiaa! Kävelin tänään ennätysmäisen paljon, Montparnasselta Rue de Rivolille, Louvrelta Riemukaarelle, sieltä Eiffelille ja lopuksi Musée d'Orsayn luo. Pidän tästä itsekseen vaeltelusta - Pariisissa sitä kannattaa ihan totta harrastaa, näkee paljon kaikenlaista. Päiväkin oli helteinen, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Nyt tiedän miltä Aku Ankasta tuntui sen Carl Barksin Leirielämää-tarinan lopussa, jolloin se urospeura poseerasi kalliolla eikä Akulla ollut kameraa... No jaa, onhan tässä vajaat kymmenen kuukautta aikaa vielä. :)

Mutta eilisestä: olin perjantai-aamuna rauhallisen hetken tarpeessa, ja suunnistin siis naapuruston ehdottomasti hiljaisimpaan paikkaan: Montparnassen hautausmaalle. En yleensä harrasta tällaista kuuluisuuksien nimien bongailua hautakivistä, Pere Lachaisellakaan en ole koskaan käynyt. Aluksi se tuntuikin vähän omituiselta, mutta seisoskellessani keskellä hautakiviä tuli vanha herrasmies kysymään, olenko eksyksissä. Sanoin, että en, mutta en oikein tiedä minne päin lähteä. Vaari innostui kun kuuli, mitä opiskelen, joten hän lähti opastamaan hautakiviviidakkoon, kertoili kiinnostavia tarinoita taiteilijoista ja kirjailijoista, esitteli omituisia hautapaaseja ja näytti paaden, johon henkilön kuolinvuodeksi oli merkitty vuosi 2036. Kierrätettyään minua vajaan tunnin ajan herra kiitti että olin jaksanut kuunnella hänen "jaarituksiaan" ja katosi takavasemmalle niin nopeasti, että hädin tuskin ehdin sopertaa merci beaucoup tämä oli todella kiinnostavaa oli mukava tavata ja kiitos vielä kerran ja hyvää loppupäivää. Tuollaisia ihmisiä pitäisi olla enemmän!

Tour Montparnassekin näytti vähän suurelta hautapaadelta, pelottavaa. :D

Päivä siis alkoi hyvin, ja vain parani hautausmaalla vierailun jälkeen: kävin Montmartrella pyörähtämässä asuntolasta tuttujen Nathalian ja ranskalaisen Mélanien kanssa. Kyllä tää Pariisi on aika tosi jees - tajusin sen tänään seisoessani lähikaupan kassajonossa, kun kaiuttimista alkoi tulvia Edith Piafin Rien de rien ja kassatäti kehui mekkoani. :) Jaa mitkä töykeät asiakaspalvelijat?

Musée Rodin et une amie

Tapasin eilen aamulla asuntolan keittiössä saksalais-latvialais-venäläisen Nathalian, joka on myös täällä vaihto-oppilaana. Juteltiin pitkään ja lopulta päätettiin lähteä yhdessä kiertelemään keskustaa kohti. Lopulta osuimme Musée Rodinin kulmille Invalides'n lähelle, ja houkuttelin Nathalian seuraksi sisään. :) Ihan ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, vaikka aika harva sitä tunteekaan - päivän tunnelmia kuvina, s'il-vous-plaît!

Sain eilen aamulla kuulla hyvin surullisia uutisia kotimaasta, joten runosuoni ei oikein syki vielä tällä hetkellä. Huomenna ehkä lisää tästä päivästä - au revoir!

Found in translation

Tämä päivä on ollut ihan kuin jokin Sofia Coppolan leffa.

Puhuin eilen illalla Skypessä ystäväni kanssa, ja heräsin tänä aamuna hurjaan haikeuteen. Juliekin oli muualla, ja ulkona ripotteli vähän vettä. Mieli alkoi olla jo vähän maassa, mutta keittiöön mennessä törmäsin La Directriceen eli johtajattareen. Meillä on jo keskenämme oma kieli, jota kutsun frenglanniksi - kumpikin sekoittaa ranskaa ja englantia sopivassa suhteessa. Directrice on hyvin sympaattinen, nytkin pysäytti kulkuni ja alkoi kysellä, viihdynkö asuntolassa, onko huoneeni okei, tulenko juttuun Julien kanssa ja ikävöinkö perhettäni ja kavereitani. Pitkän juttutuokion jälkeen olo oli jo parempi, ja aamiaisen jälkeen se lähenteli jo hyvää - tässä lähellä myydään parasta kookosjugurttia, jota olen koskaan maistanut.

Päätin lopulta lähteä kiertelemään lähikatuja ilman kameraa (en jaksa sateella oikein kuvata = laiska). Lopulta kävi niin, että tulin tassutelleeksi Notre Damelle ja takaisin; viisi tuntia apostolinkyytiä sadevesilammikoissa aiheutti kyllä ongelman nimeltä pesusienikengät, mutta nyt osaan todellakin navigoida täällä! Matka olisi toki mennyt huomattavasti nopeammin, ellen olisi pysähdellyt jatkuvasti... Löysin suloisia sisustusliikkeitä, hienoja viiniputiikkeja joissa herrat nyrpistelivät neniään lasien yllä, hyväntuoksuisia teesalonkeja maistiaisineen, boulangerien johon oli kymmenen metrin jono sekä katumarkkinat, joilla myytiin vähän kaikkea crêpeistä imureihin.

Notre Damella pörisi hurja turistilauma kamerat napsuen, kuten tavallista. Kävin sisällä Rouvassa pitämässä sadetta ja suosittelen, oli hienon tunnelmallista.

Loppupäätelmä: Pariisissa on kyllä aika vaikeaa olla surullinen, tämähän on sentään Pariisi. :) Aina löytyy tekemistä ja nähtävää, ja joku vartijasetä, joka näkee kun levität karttaa ja huudahtaa: "Aaaah, you are looost, ma framboise, non?" Ei täällä voi olla pahalla tuulella!

Juoksentelua

Nyt on sitten huonetoverikin tavattu. Julie on Orléansista, pari vuotta vanhempi ja vaikuttaa tosi symppikseltä. Heti alkutekijöikseen se kysyi, haluaisinko mennä sen kanssa kiertämään vähän korttelia niin hän voisi samalla esitellä paikkoja. Tietysti suostuin, ja nyt sitten tiedän, että lähimmästä boulangeriesta ei saa ostaa patonkia (ei tarpeeksi rapeaa), japanilaisesta kannattaa hakea takeawayta (opiskelijoille -20%) ja että kahden korttelin päästä saa parhaat pain au chocolat't (superisoja). Julie on tosi auttavainen ja kyselee paljon, muun muassa suomalaisten talojen lämmityksestä. Ja pakko mainita erikseen, että sillä on todella hyvä kenkämaku. :)

Tänään matkustin yliopistolle ilmoittautumaan. Kyseessä on siis Université Paris X Nanterre La Défense, joka sijaitsee parinkymmenen minuutin junamatkan päässä keskustasta. Yliopistoalue on hervottoman kokoinen, mutta siellä on aika helppo liikkua. Byrokratia sai kyllä aikaan harmaita hiuksia - jokainen asia pitää toimittaa eri rakennukseen eri henkilölle ja joka paperista pitää olla noin seitsemän kopiota. Yliopiston kansainvälisten asioiden toimistoväki oli vielä erityisen auttamishaluttomia, mikä osaltaan kyllä aiheutti aika kovan kaipuun Suomen kampukselle. Onneksi löysin lopulta oman opintolinjani Erasmusvastaavan, joka a) puhuu loistavaa englantia täydellisellä brittiaksentilla b) on tehokas ja auttavainen sekä c) neuvoi tarkalleen, missä mun pitää olla ja koska. Helpotus.

Tutustuin muutamaan vaihtariin tänään, japanilaiseen, luxemburgilaiseen, kyproslaiseen ja espanjalaiseen. Muita suomalaisia en tavannut koko päivänä. Sinänsä hyvä, tulee puhuttua muitakin kieliä. :) Asuntolassa kun istuu keittiön pöydän ääreen niin heti istuu kolme muuta asukasta seuraksi, eli yksin ei pääse olemaan!

Kävin ympäristössä leikkimässä turistia ja spämmään nyt verkkokalvojanne Montparnassen katunäkymillä tähän loppuun! Täytyy vielä sanoa, että aivan ihana alue on kyllä kyseessä.

Ja koska äiti kuitenkin haluaa nähdä, niin alla myös asuntola etupihalta käsin (meidänkin huoneen ikkuna näkyy!) ja huonetta. :D

Hii, mulla alkaa nyt melkein viikon kestävä vapaa! :) Hmm. Keksiiköhän täällä mitään tekemistä?

Perillä

Mitä teille tulee ensimmäisenä mieleen sanoista "Protestanttien asuntola opiskelijatytöille"? Niinpä - nunnanhiippoja, virsien kuorolaulantaa ja sunnuntaiaamun jumalanpalveluksia.

En olisi kyllä osannut odottaa aulassa istuvaa hippityttöä, takapihaa jossa kyseinen hippityttö polttaa hajusta päätellen jotain ihan muuta kuin tupakkaa (äiti: ignoraa edellinen kohta), suurta ja valoisaa huonetta (kiitos VAL-TA-VAN ikkunan, joka on sisäpihalle päin) ja sinne tänne juoksentelevia hoikkia tyttöjä, joita voi kuvailla vain sanaparilla très chic. Jaan huoneen ranskalaisen Julien kanssa, jota en ole vielä nähnyt, mutta se on laittanut korkokenkiä esille kirjahyllyyn. Musta tuntuu, että me voidaan hyvinkin tulla juttuun.

Tulin kentältä asuntolaan taksilla ihan käytännön syistä; mukana on niin paljon tavaraa, ettei tällainen neiti niitä laukkuja niin vain nostelekaan. Kuski totesi että olen tosi onnekas kun tulin just tänään, koska huomenna alkaa lakko myös lentokentällä, eikä junat kulje. Muun muassa rautatietyöläiset, bussikuskit ja jotkut opettajat aikovat osoittaa mieltään. Muuten ihan okei, mutta huomenna sattuu myös olemaan yliopistoon ilmoittautumispäivä... Olin asuntolaan tullessani jo aika hädissäni, että miten nyt sitten pääsen ilmoittautumaan, mutta hippityttö rauhoitteli ja etsi mulle kulkevien junien aikataulut. Huh.

Niin ja tosiaan, huoneessa on oma netti. <3 Meillä on Julien kanssa myös oma suihku ja vessa. Alakerrassa on kellari, josta löytyy mm. vanha flyygeli (aika kamalassa vireessä kylläkin, mutta eihän kaikkea voi saada). Vastapäätä asuntolaa on posti ja korttelin päässä lähin metropysäkki. Taksikuskikin totesi, että very nice area.

Yhteenvetona: kaunis rakennus, kiva henkilökunta, ja kaikki asukkaat tervehtii toisiaan käytävillä. Olo on silti vähän vielä yksinäinen, mutta hei, oon ehtinyt olla täällä vasta pari tuntia. :) Kai se kulttuurishokkikin vaatii vähän enemmän aikaa?

Jjjau!

Se on nyt niin että tästä patonginpurijasta tuleekin 14. arrondissementin asukki! Tulen siis nukkumaan lähellä Montparnassen hautausmaata, katakombien yläpuolella... :D Rauhallisia yöunia siis tiedossa.

Taidan pyörtyä onnesta. (Olen salaa googletellut kuvia Montparnassesta jo pari viikkoa...) Jouduin loppujen lopuksi tarttumaan luuriin, ja oli todella hauskaa puhua omalla huonolla ranskallani puhelimessa ihmisen kanssa, joka osaa todella huonosti englantia. :D Oikeasti, olisipa joku nauhoittanut sen keskustelun, siitä olisi tullut aika hitti huumoriohjelmiin!

Mitä siis opimme tästä? Viikossa voi kuin voikin tapahtua ihmeitä,  kuten esim. saada kaksi asuntoa Pariisista.  Ja vain kolme päivää ennen lähtöä...!

Arvontaa

Asunnonetsintä Pariisista on näköjään samanlaista venkoilua kuin ketsuppipullojen kanssa: ensin ei tule mitään ja sitten tulee kaikki. Olisin nyt saamassa yksiötä Chatenay-Malabrysta, löysin siihen jo kämppiksenkin (vuokra on niin korkea että yksinäisen opiskelijan budjetti paukkuu kuin jenkkipurkka), mutku. Mokoma kolo on niin kaukana. :)

Kun heinäkuun lopussa sain lopulta tiedon ilman yliopiston kämppää jäämisestäni, aloin läppärin näppis sauhuten etsiä jostain jotain. Lähetin hakemuksia ja kyselyjä vaikka minne, mm. aika moneen asuntolaan, joiden tiedot löysin täältä UNMEn sivuilta. Yhdestä niistä vastattiin, että lähetä hakemus samantien, joten pistin paperit Ranskaan ja jäin odottamaan. Vastausta ei vaan ole vieläkään kuulunut, ja ikuisena optimistina elättelen tietysti toiveita, että sinne vielä pääsisin - vuokra olisi hitusen alhaisempi, ja sijainti keskellä Montparnassea. Olen pommittanut asuntolan johtoa jo lukuisilla "kertokaa nyt onko teillä mulle huone" -sähköposteilla, mutta vastausta ei vaan kuulu, eli pian on aika ottaa kovat keinot käyttöön (tarkoittaa tarttumista puhelimeen ja Harry Potter -ranskani vääntämistä luuriin).

Tuleville vaihtoonlähtijöille, jotka ovat ilman kämppää: Pariisissa on asuntoja, mutta todella kalliita sellaisia. Hommaa siis kämppis, jonka kanssa voitte jakaa vuokran. Itse en tunne muita Pariisiin lähtijöitä, joten kurkkasin Suomalaisen instituutin sivuilta toisen asunnonhakijan yhteystiedot ja ehdotin kimppakämppäratkaisua. Yksi vaihtoehto on tietysti mennä paikan päälle ja etsiä sieltä käsin, mutta omalla kohdallani se olisi ollut viimeinen vaihtoehto.