On taalla Paratiisissa sittenkin miinuksia. Yksi niista on lukioajoilta peraisin olevan tietokoneeni hajoaminen.
Lapparini Tapio teki viimeisen Google-hakunsa perjantai-iltana 22.10.2010 kello 21.52 Ranskan aikaa. Taman jalkeen nappaimisto lakkasi toimimasta ja Tapio siirtyi onnellisemmille datausmaille. Tapio oli lojaali luonteeltaan, ja se palveli uskollisesti omistajaansa sailyttaen viela lopullisen sammumisensa jalkeenkin kaikki kovalevylleen siirretyt kuvat ja tiedostot. Tapiota jaa kaipaamaan yksihenkinen ihailijajoukko, joka kayttaa talla hetkella asuntolan yhteista tietokonetta ja kiroaa ranskalaista nappaimistoa.
PS. Pahoittelen skandinaavien puuttumista. Tama ranskalainen "logiikka" ulottuu ihan tietokoneen nappaimistoon asti.
PPS. Ymmartanette etta bloggailu jaanee nyt joksikin aikaa. Kun taas palaan linjoille niin onkin kaikenlaista kerrottavaa! Hienoa loppusyksya kaikille :)
10/27/2010
10/20/2010
Top 10
Kymmenen kivointa asiaa tällä hetkellä (ei järjestyksessä toim. huom.):
1. Ilma! Aurinko paistaa ja lämpöä löytyy kymmenisen astetta, ihan täyrellinen syksy.
2. Montparnasse. Tähän alueeseen ei vaan kyllästy.
3. Ruisleipä. Löysin tosiaan jotenkuten sitä vastaavaa leiväntynkää kaupasta, ja vaikka ehkä muistattekin asuntolan tyttöjen reaktiot, sain jo yhden heistä käännytettyä ruisleipäuskoon! Yhtenä aamuna tuossa viime viikolla natusteltiin Natan kanssa aamiaiseksi myslileipää, ja yhtäkkiä pöytäämme istui eräs ranskalainen tyttö, aukaisi oman pain allemand -pussinsa ja liittyi seurueeseemme ällistyneen hiljaisuuden vallitessa. Voitto! ;)
4. Kielikurssit yliopistolla. Ainakin vielä tässä vaiheessa olen todella motivoitunut (ja se on kuulkaa paljon sanottu), ja opettaja on loistava. (Tuleville Nanterren vaihtareille vinkkinä: ottakaa Madame Sauvagen kursseja.)
5. Ihmisten kohteliaisuus. Siis mistä tämä töykeät ranskalaiset -juttu oikein tulee? Sieltä keskustan turistirysistä vai? Aamumetrossa angstisen näköinen teinipoika pyytelee vuolaasti anteeksi tönäistyään vahingossa, liikemies antaa istumapaikkansa vanhukselle tai raskaana olevalle naiselle, lähikaupan kassa tunnistaa jo ja alkaa jutella lakosta ja ventovieras ohikulkija kaivaa tietä kysyttäessä oman karttansa esiin ja jää vartiksi etsimään oikeaa katua.
6. Loputtomat aktiviteettimahdollisuudet. Lähtisikö tänään käymään d'Orsayssa? Vai tekisikö mieli mennä Montmartrelle hengailemaan? Entäs miten olis jätskit valaistua Eiffeliä katsellen? Vai kiinnostaisiko sittenkin lenkki Luxembourgin puistossa? Tai sittenkin drinkit jossain Oberkampfin metroaseman lähistöllä (jossa on muuten sivumennen sanoen todellakin Pariisin parhaita baareja)?
7. Kaveripiiri. Mahtavia ihmisiä. Mahtavia.
8. Toimiva patteri. (Jotenkin aika laimea kohta ton edellisen jälkeen? :D) Mun ja Julien huone alkoi muistuttaa etäisesti jääkaappia aina iltaisin, kiitos ison yksinkertaisen ikkunan ja kylmenevien öiden. Sanottiin tästä johtajattarelle, ja nyt pystyy nukkumaan ilman villasukkia! Vielä kun saisi vessanoveen kahvan takaisin, se oli yhtenä yönä vaan katkennut ja tippunut lattialle. Miten niin vanha talo...?
9. Yhteisdiilit. Kokkaillaan aina Natan kanssa yhdessä ja jaetaan ruokakulut puoliksi, on paljon mukavampaa kuin yksin syöminen.
10.Mun salmiakkilähetys Anna tulee huomenna tänne!! Jee eka tuttu jolle saan näyttää paikkoja! :)
Heippa ja kuuluillaan ehkä ensi viikon puolella! :)
1. Ilma! Aurinko paistaa ja lämpöä löytyy kymmenisen astetta, ihan täyrellinen syksy.
2. Montparnasse. Tähän alueeseen ei vaan kyllästy.
3. Ruisleipä. Löysin tosiaan jotenkuten sitä vastaavaa leiväntynkää kaupasta, ja vaikka ehkä muistattekin asuntolan tyttöjen reaktiot, sain jo yhden heistä käännytettyä ruisleipäuskoon! Yhtenä aamuna tuossa viime viikolla natusteltiin Natan kanssa aamiaiseksi myslileipää, ja yhtäkkiä pöytäämme istui eräs ranskalainen tyttö, aukaisi oman pain allemand -pussinsa ja liittyi seurueeseemme ällistyneen hiljaisuuden vallitessa. Voitto! ;)
4. Kielikurssit yliopistolla. Ainakin vielä tässä vaiheessa olen todella motivoitunut (ja se on kuulkaa paljon sanottu), ja opettaja on loistava. (Tuleville Nanterren vaihtareille vinkkinä: ottakaa Madame Sauvagen kursseja.)
5. Ihmisten kohteliaisuus. Siis mistä tämä töykeät ranskalaiset -juttu oikein tulee? Sieltä keskustan turistirysistä vai? Aamumetrossa angstisen näköinen teinipoika pyytelee vuolaasti anteeksi tönäistyään vahingossa, liikemies antaa istumapaikkansa vanhukselle tai raskaana olevalle naiselle, lähikaupan kassa tunnistaa jo ja alkaa jutella lakosta ja ventovieras ohikulkija kaivaa tietä kysyttäessä oman karttansa esiin ja jää vartiksi etsimään oikeaa katua.
6. Loputtomat aktiviteettimahdollisuudet. Lähtisikö tänään käymään d'Orsayssa? Vai tekisikö mieli mennä Montmartrelle hengailemaan? Entäs miten olis jätskit valaistua Eiffeliä katsellen? Vai kiinnostaisiko sittenkin lenkki Luxembourgin puistossa? Tai sittenkin drinkit jossain Oberkampfin metroaseman lähistöllä (jossa on muuten sivumennen sanoen todellakin Pariisin parhaita baareja)?
7. Kaveripiiri. Mahtavia ihmisiä. Mahtavia.
8. Toimiva patteri. (Jotenkin aika laimea kohta ton edellisen jälkeen? :D) Mun ja Julien huone alkoi muistuttaa etäisesti jääkaappia aina iltaisin, kiitos ison yksinkertaisen ikkunan ja kylmenevien öiden. Sanottiin tästä johtajattarelle, ja nyt pystyy nukkumaan ilman villasukkia! Vielä kun saisi vessanoveen kahvan takaisin, se oli yhtenä yönä vaan katkennut ja tippunut lattialle. Miten niin vanha talo...?
9. Yhteisdiilit. Kokkaillaan aina Natan kanssa yhdessä ja jaetaan ruokakulut puoliksi, on paljon mukavampaa kuin yksin syöminen.
10.
Heippa ja kuuluillaan ehkä ensi viikon puolella! :)
10/19/2010
Douce France
Long time no see! Tässä lakkotuoksinassa ihan blogikin unohtuu... Vasta kuluneen viikon aikana on jotenkin tajunnut niitä eroavaisuuksia Suomen ja Ranskan välillä.
Suomalaiset lehdetkin ovat tainneet jo jotain raportoida tästä Ranskan lakkotilanteesta - omasta mielestäni tämä menee jo ihan yli. Junat on niin täynnä aamuisin, että pitää odottaa vaan suosiolla seuraavaa, koska sekaan ei kerta kaikkiaan mahtuisi edes kärpästä. (Yhtenä aamupäivänä eräs nainen alkoi voida tungoksessa niin pahoin, että änki ulos junan pysähtyessä ja oksensi radan viereen. Hurmaavaa.) Poliiseja on joka paikassa niiden pyssyjensä kanssa, ja kuulin että jossain olivat nuoret saaneet päähänsä heitellä sinivuokkoja kivillä. Koulumatkan kuljen yleensä paikallisjunalla Mantes-la-Jolien kautta, siellä kuulemma oli poltettu autoja. Paras juttu on kuitenkin se, että Nanterressa, jossa siis yliopistoni sijaitsee, oli poliisin tarvinnut käyttää kyynelkaasua mellakoivaa väkijoukkoa vastaan. Nanterre on täällä melko äärivasemmistolaisen alueen maineessa, ja Julie kertoi, että juuri vasemmistolaiset vastustavat tätä uusinta lakia voimakkaimmin.
Omassa arjessa ei varsinaisia uhkaavia tilanteita ole tullut vastaan, mitä nyt mm. tänä aamuna olivat jotkut innokkaat opiskelijat saaneet päähänsä blokata täysin tien juna-asemalta yliopistolle kasaamalla tien täyteen roskalaatikoita. Sieltä takaa oli sitten heidän mukava huudella iskulauseita, kuten "Kaikki lakkoon" ja "Voitto on meidän". Sacre bleu. Opiskelijat kiipesivät sitten aidan yli kampukselle. Luennolla taas professori lukitsi luokan oven sisältäpäin selittäen, että edellisvuosina valveutuneet lakkolaisopiskelijat olivat tunkeneet sisään kesken tunnin ja vieneet luokasta kaikki tuolit ja pöydät. (Tässä vaiheessa vaihtarit loi toisiinsa epäuskoisia katseita ja naureskeli hämmentyneesti. Ranskalaiset opiskelijat tunnistaa siitä, että ne näyttää vaan tylsistyneiltä kun kuulee näitä juttuja.)
Valitan, että nyt tulee aika paljon tätä lakkoasiaa, mutta se on täällä jatkuvasti niin tapetilla - tuntuu ettei täällä muusta puhutakaan. Kaikesta huolimatta, uskokaa tai älkää, viihdyn täällä edelleen erittäin hyvin. :) Elo jatkuu niin normaalina kuin se näissä oloissa voi, ympärillä pyörii ihania ihmisiä, yliopiston kurssit tuntuu todella lupaavilta ja professorit ovat innostuneita asiastaan. Ja ennen kaikkea, tässähän ollaan Pariisissa.
Suomalaiset lehdetkin ovat tainneet jo jotain raportoida tästä Ranskan lakkotilanteesta - omasta mielestäni tämä menee jo ihan yli. Junat on niin täynnä aamuisin, että pitää odottaa vaan suosiolla seuraavaa, koska sekaan ei kerta kaikkiaan mahtuisi edes kärpästä. (Yhtenä aamupäivänä eräs nainen alkoi voida tungoksessa niin pahoin, että änki ulos junan pysähtyessä ja oksensi radan viereen. Hurmaavaa.) Poliiseja on joka paikassa niiden pyssyjensä kanssa, ja kuulin että jossain olivat nuoret saaneet päähänsä heitellä sinivuokkoja kivillä. Koulumatkan kuljen yleensä paikallisjunalla Mantes-la-Jolien kautta, siellä kuulemma oli poltettu autoja. Paras juttu on kuitenkin se, että Nanterressa, jossa siis yliopistoni sijaitsee, oli poliisin tarvinnut käyttää kyynelkaasua mellakoivaa väkijoukkoa vastaan. Nanterre on täällä melko äärivasemmistolaisen alueen maineessa, ja Julie kertoi, että juuri vasemmistolaiset vastustavat tätä uusinta lakia voimakkaimmin.
Omassa arjessa ei varsinaisia uhkaavia tilanteita ole tullut vastaan, mitä nyt mm. tänä aamuna olivat jotkut innokkaat opiskelijat saaneet päähänsä blokata täysin tien juna-asemalta yliopistolle kasaamalla tien täyteen roskalaatikoita. Sieltä takaa oli sitten heidän mukava huudella iskulauseita, kuten "Kaikki lakkoon" ja "Voitto on meidän". Sacre bleu. Opiskelijat kiipesivät sitten aidan yli kampukselle. Luennolla taas professori lukitsi luokan oven sisältäpäin selittäen, että edellisvuosina valveutuneet lakkolaisopiskelijat olivat tunkeneet sisään kesken tunnin ja vieneet luokasta kaikki tuolit ja pöydät. (Tässä vaiheessa vaihtarit loi toisiinsa epäuskoisia katseita ja naureskeli hämmentyneesti. Ranskalaiset opiskelijat tunnistaa siitä, että ne näyttää vaan tylsistyneiltä kun kuulee näitä juttuja.)
Valitan, että nyt tulee aika paljon tätä lakkoasiaa, mutta se on täällä jatkuvasti niin tapetilla - tuntuu ettei täällä muusta puhutakaan. Kaikesta huolimatta, uskokaa tai älkää, viihdyn täällä edelleen erittäin hyvin. :) Elo jatkuu niin normaalina kuin se näissä oloissa voi, ympärillä pyörii ihania ihmisiä, yliopiston kurssit tuntuu todella lupaavilta ja professorit ovat innostuneita asiastaan. Ja ennen kaikkea, tässähän ollaan Pariisissa.
10/14/2010
OMD (= oh mon Dieu)
Voi pyhä Sylvi ja pari muuta tyttöä! Oli sellainen päivä yliopistolla, etten edes tiedä mistä aloittaisin...
Ehkä kannattaa lähteä liikkeelle siitä lakosta. Täällä on - tämän kuukauden aikana jonka olen täällä viettänyt - ollut kaksi lakkoa ja nyt on päällä kolmas. Ihmiset osoittavat täällä lakkoilulla mieltään koskien päätöstä eläkeiän nostamisesta Ranskassa 65 ikävuodesta 67:ään. Tiistaina oli tässä kotikulmillani pitkä kulkue huutavia ja kylttejä heiluttelevia ihmisiä; siinä metroasemalta asuntolalle kulkiessa oli mukava vilkutella poliisin talteen keräämille, vähän liikaa innostuneille mielenosoittajille...
Eniten tässä lakkoilussa ärsyttää sen vaikutus junaliikenteeseen. Usein se kaksinkertaistaa muutenkin jo 45 minuuttia kestävän koulumatkani ja parhaimmillaan estää kokonaan pääsyni yliopistolle, kun junat eivät nyt vaan kulje. Tämä taas on ongelma yliopiston kurssien kannalta, koska kielikursseille pääsevät vain ne 35 ensimmäistä, jotka ovat paikalla ensimmäisellä oppitunnilla. Eli soppa on valmis. Esimerkiksi tänään päivän tähdeksi päätyi eräs italialainen neito, joka saapui junien vuoksi liian myöhään tunnille ja menetti siksi paikkansa (selvennetään vielä vähän: siis vaikka olisi ilmoittautunut kurssille, menettää paikkansa, jollei ole paikalla ensimmäisellä luennolla). Kyseinen tyttö vetäisi herneet kunnolla nenäänsä ja aloitti ranskan- ja italiansekaisen huutokonsertin säestäen pointtejaan mm. kaatamalla pari pöytää. Onneksi luokasta löytyi pari jykevärakenteista miessukupuolen edustajaa, jotka saattoivat neitosen luokan ulkopuolelle rauhoittumaan. Tämän episodin jälkeen professori totesi tärisevällä äänellä, että tämä on kuulkaas todella hyvä kurssi kun noin kovasti tänne haluttaisiin.
Toinen tapahtuma sattui pian edellisen jälkeen: olimme menossa muutaman ystävän kanssa yliopiston ainoaan ruokalaan syömään, kun huomasimme kanttiinin ulkopuolella meluavan opiskelijajoukkion. Porukkaa näytti toden teolla juoksevan pois ruokalasta, ja tungeksimme väkijoukon läpi katsomaan, mitä oikein tapahtuu (tosi fiksua näin jälkikäteen ajateltuna). Ovella turvamies huikkasi, ettemme saa tulla sisään, koska ruokalassa on joukko vihaisia opiskelijamielenosoittajia, jotka ovat rikkoneet mm. ikkunoita. Oujee. No, ei muuta kuin massan perässä lähimmän boulangerien jonoon ja täytetty patonki kainaloon.
Mutta siis on täällä muuten ihan turvallista, äiti! ;)
Ehkä kannattaa lähteä liikkeelle siitä lakosta. Täällä on - tämän kuukauden aikana jonka olen täällä viettänyt - ollut kaksi lakkoa ja nyt on päällä kolmas. Ihmiset osoittavat täällä lakkoilulla mieltään koskien päätöstä eläkeiän nostamisesta Ranskassa 65 ikävuodesta 67:ään. Tiistaina oli tässä kotikulmillani pitkä kulkue huutavia ja kylttejä heiluttelevia ihmisiä; siinä metroasemalta asuntolalle kulkiessa oli mukava vilkutella poliisin talteen keräämille, vähän liikaa innostuneille mielenosoittajille...
Eniten tässä lakkoilussa ärsyttää sen vaikutus junaliikenteeseen. Usein se kaksinkertaistaa muutenkin jo 45 minuuttia kestävän koulumatkani ja parhaimmillaan estää kokonaan pääsyni yliopistolle, kun junat eivät nyt vaan kulje. Tämä taas on ongelma yliopiston kurssien kannalta, koska kielikursseille pääsevät vain ne 35 ensimmäistä, jotka ovat paikalla ensimmäisellä oppitunnilla. Eli soppa on valmis. Esimerkiksi tänään päivän tähdeksi päätyi eräs italialainen neito, joka saapui junien vuoksi liian myöhään tunnille ja menetti siksi paikkansa (selvennetään vielä vähän: siis vaikka olisi ilmoittautunut kurssille, menettää paikkansa, jollei ole paikalla ensimmäisellä luennolla). Kyseinen tyttö vetäisi herneet kunnolla nenäänsä ja aloitti ranskan- ja italiansekaisen huutokonsertin säestäen pointtejaan mm. kaatamalla pari pöytää. Onneksi luokasta löytyi pari jykevärakenteista miessukupuolen edustajaa, jotka saattoivat neitosen luokan ulkopuolelle rauhoittumaan. Tämän episodin jälkeen professori totesi tärisevällä äänellä, että tämä on kuulkaas todella hyvä kurssi kun noin kovasti tänne haluttaisiin.
Toinen tapahtuma sattui pian edellisen jälkeen: olimme menossa muutaman ystävän kanssa yliopiston ainoaan ruokalaan syömään, kun huomasimme kanttiinin ulkopuolella meluavan opiskelijajoukkion. Porukkaa näytti toden teolla juoksevan pois ruokalasta, ja tungeksimme väkijoukon läpi katsomaan, mitä oikein tapahtuu (tosi fiksua näin jälkikäteen ajateltuna). Ovella turvamies huikkasi, ettemme saa tulla sisään, koska ruokalassa on joukko vihaisia opiskelijamielenosoittajia, jotka ovat rikkoneet mm. ikkunoita. Oujee. No, ei muuta kuin massan perässä lähimmän boulangerien jonoon ja täytetty patonki kainaloon.
Mutta siis on täällä muuten ihan turvallista, äiti! ;)
10/11/2010
Lähde etelään, nuori neiti
Lauantai-iltapäivällä vietettiin Bois de Boulognen puistossa pientä piknikkiä, ja sain samalla kutsun seuraavan päivän retkelle Fontainebleaun kaupunkiin. Sunnuntaina herätyskello soi siis hämmentävän aikaisin, ja Gare de Lyonin asemalla nuokkui aamutuimaan sekalainen seurue (80 % italialaisia, yksi Nata ja yksi Essi). Suuntana etelä ja château de Fontainebleau.
Tommonen ihan kiva pikku linna.
Outoa, syksystä näkyy täällä vain ne parhaat puolet: aurinko, kirpeät aamut ja väriloisto. Arvatkaa tuleeko ikävä Suomen loskaa? (Vinkki: ei tuu.)
Käytiin me siellä linnassa sisälläkin!
Versaillesin loistolle (tai sille pömpöösin tasolle) on vaikea vetää vertoja, joten sisätilat jäivät ehkä aavistuksen laimean oloisiksi. Jos niin voi sanoa sisustuksesta, jossa joka huoneessa on käytetty vähintään neljää erilaista kukkaprinttiä... ;) Hiljaisen taustamusiikin käytöstä tosin plussaa - kuulostaa kamalan kliseiseltä, mutta toimii. Museoissa vois olla enemmänkin taustamusiikkia. Sisäänpääsy linnaan on ilmainen alle 26-vuotiailta EU:n kansalaisilta, ja junamatka edestakaisin maksaa 8,50 euroa, joten kannattaa kuitenkin käydä katsomassa!
Notta oltiin niin muikiaa tyttöä että!
Tänä iltana on tiedossa asuntolafiesta, tytöt leipoo niin että jauhot pöllyää. Jos huomenna näkyy lööppiä että Montparnasse on peittynyt valtavaan turpoavaan taikinamöykkyyn, niin tiedätte kenen pullataikina on kyseessä. Heipat!
Tommonen ihan kiva pikku linna.
Outoa, syksystä näkyy täällä vain ne parhaat puolet: aurinko, kirpeät aamut ja väriloisto. Arvatkaa tuleeko ikävä Suomen loskaa? (Vinkki: ei tuu.)
Käytiin me siellä linnassa sisälläkin!
Versaillesin loistolle (tai sille pömpöösin tasolle) on vaikea vetää vertoja, joten sisätilat jäivät ehkä aavistuksen laimean oloisiksi. Jos niin voi sanoa sisustuksesta, jossa joka huoneessa on käytetty vähintään neljää erilaista kukkaprinttiä... ;) Hiljaisen taustamusiikin käytöstä tosin plussaa - kuulostaa kamalan kliseiseltä, mutta toimii. Museoissa vois olla enemmänkin taustamusiikkia. Sisäänpääsy linnaan on ilmainen alle 26-vuotiailta EU:n kansalaisilta, ja junamatka edestakaisin maksaa 8,50 euroa, joten kannattaa kuitenkin käydä katsomassa!
Notta oltiin niin muikiaa tyttöä että!
Tänä iltana on tiedossa asuntolafiesta, tytöt leipoo niin että jauhot pöllyää. Jos huomenna näkyy lööppiä että Montparnasse on peittynyt valtavaan turpoavaan taikinamöykkyyn, niin tiedätte kenen pullataikina on kyseessä. Heipat!
10/10/2010
Katso maisemaa (Bois de Boulogne)
Olemme matkalla
lähdimme aamulla
eväät pakattuina
lisävaatteet laukussa
Pidämme taukoa,
jaloittelua, polttoainetta
Luen kirjasta
kun kilometrit karttuvat
Katso mitä maisemaa
voitko hieman hidastaa
tällaista ei näe kun
ollaan kotona kahdestaan
Lyriikat Regina, kuvat Bois de Boulognesta lauantailta.
10/08/2010
Paras aika vuodesta
Tää Pariisin ilmasto on kuin luotu ohuita mekkoja rakastavalle neidolle. Verrataanpa tätä Helsingin Sanomien uutista Pariisin seuraavien viiden päivän sääennusteeseen:
Näitä katsellessa alkaa väkisinkin soida Reginan biisi päässä! En tuu enää takaisin Suomeen, moikka.
Näitä katsellessa alkaa väkisinkin soida Reginan biisi päässä! En tuu enää takaisin Suomeen, moikka.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)