Merci, Paris

Oon jo pari viikkoa tuntenut takaraivossa sellaisen jatkuvasti voimistuvan kaipuun Suomen kotiin maaseudulle, eli rauhoittumaan tuttujen ihmisten ja asioiden pariin. Pariisi osaa olla (kuten niin monet suurkaupungit) todella hektinen paikka aamuruuhkineen ja joka paikkaan jonottamisineen. Kuitenkin nyt, kun lähtö Suomen-lomalle on lähellä, tuntuu että tätä paikkaa tulee jo parin viikon aikana iso ikävä... Ja se johtuu kyllä 80-prosenttisesti näistä mahtavista ihmisistä. :) (Loput prosentit jakautuu tasan tekemismahdollisuuksien ja ilmaston kesken.)

Kuluneen viikon aikana olen viettänyt kahdet pikkujoulut, ja tänään mentiin Latinalaiskortteleihin pitkän kaavan illalliselle juhlistamaan loman alkua ja tapaamaan toisiamme ennen kuin kaikki katoaa kotimaihinsa jouluksi. Ruoka oli loistavaa, seura parasta. :) En edes uskalla ajatella, mitä tapahtuu, kun Lisa ja Charley lähtee pois jo helmikuussa...

Nyt unta palloon! Pitäkää peukkuja että junat ja lentokoneet kulkee huomenna, koska silloin on mulla edessä tämä:

Hyvää joulua siis ja uuttavuotta myös! Blogisti-Essikin pitää nyt lomaa! :)

Pariisiin vaihtoon?

YLIOPISTO JA OPISKELU

Suomessa taso on loistava. Oikeesti. Tämä vaan varoituksena korkeat odotukset omaaville... Nanterren kampus on osittain hyvin rähjäinen, ja kansainvälisen toimiston väki käsittämättömän epäystävällisiä. Älä siis hämäänny, vaikka mennessäsi kyseiseen toimistoon ilmoittautumaan heti tuntuisi, että henkilökunta vihaa sinua - niin he vihaavatkin, mutta eivät kaikissa rakennuksissa. Suosittelen lämpimästi suuntaamista suoraan V-rakennuksen Erasmus-vastaavan pakeille, mikäli kysymyksiä tulee; porukka ei välttämättä tiedä paljoa, mutta ainakin he haluavat auttaa.

Mulla kävi todella "hauska" juttu oman koordinaattorini kanssa. Yritin saada tähän henkilöön kolmen viikon ajan, ja lopulta selvisi että juu, hän ei vastaa toimistonsa puhelimeen tai sähköposteihinsa, koska asuu Belgiassa. No niinpä tietysti! En tajua logiikkaa, jolla Belgiassa asuva heppu voi olla Erasmus-koordinaattori. Kai tää on sitä ranskalaista logiikkaa sitten... Mukava henkilö oli kyseessä, muttei valitettavasti tiedä mitään Nanterren menosta, eikä siis osannut vastata kysymyksiini. Varaudu siis siihen, että joudut ottamaan itse hyvin, hyvin pitkälle selvää asioista: tutoreita tai muuta vastaavaa ei löydy, ja kv-toimistossa osataan kyllä näyttää, ettei sinua kaivata. Onneksi muita vaihtareita löytyy paljon, ja olette samassa veneessä, joten ei paniikkia. Auttakaa toisianne.

Kursseista omalla kohdallani hyödyllisimmiksi ovat osoittautuneet FETE-kurssit, eli ranskan kielikurssit. Olin jo suunnitellut täyttäväni myös kevään ohjelman näillä tunneilla, mutta viime viikolla saimme tiedon, että kappas, FETEt muuttuvat helmikuusta lähtien maksullisiksi. Temppu on todella pirullinen, koska kielikursseille on tähän asti ollut halukkaita ihan tungokseksi asti, eli niillä aletaan sitten tahkota rahaa. Useimmilla vaihtareista ei kuitenkaan ole varaa/halua maksaa yli 80 euroa kuussa kursseista, joten ainakin omalla kohdallani menee Learning Agreement (jälleen) uusiksi.

ASUMINEN

Haluat Pariisiin, mutta ei ole varaa maksaa korkeita vuokria? Ei hätää, täältä voi löytää myös edullisen asumismuodon. :) Voin suositella tätä asuntola-asumista: siedettävä vuokra, johon sisältyvät sähkö, vesi ja netti, seura (muihin asukkaisiin tutustuu helposti, ja hyvällä tuurilla huonekaverikin on yhtä kiva kuin Julie), yhteisöllinen meininki ja sijainti ovat noin niinkuin päällimmäisenä hyvien puolten listalla. Alueena voin sanoa Montparnassesta (14. arrondissement) vain hyvää, ihanan pikkukaupunkimainen meininki ja todella rauhallinen ympäristö!
Olen täällä asuntolassa kolme kuukautta viettäneenä tullut siihen tulokseen, että en haluaisi asua Pariisissa yksin. Uuteen maahan tullessa on mukavaa, kun on heti jonkinlainen tukiverkko ympärillä. Lisäksi ihan käytännön kannaltakin tämä on kätevää: illanvietoista kotiin tullessa ei tarvitse ottaa taksia, kun olette samasta osoitteesta liikkeellä. :) Kaksinkin on jo suht turvallista käyttää yöbussia tai aamumetroa.

KAUPUNKI

Voin rehellisesti myöntää, etten lähtenyt vaihtoon opiskelun vuoksi. :D Kyllä tämä Pariisi painoi siinä vaakakupissa enemmän. Jostain syystä omalla kohdallani tänne sopeutuminen on ollut jopa helpompaa kuin aikoinaan Jyväskylään tottuminen, eikä varsinaista kulttuurishokkia koskaan kuulunut. :) Täällä on aina jotain tekemistä, kavereita saa helposti, kulttuurielämä on mahtavan rikasta ja tämä on älyttömän kaunis kaupunki. Suosittelen todellakin. Kielitaito kohentuu ihan huomaamatta myös, kun kaikkialla kuulee ja näkee ranskaa.

Jos jäi kysyttävää, tämän postauksen kommenttiboksiin voi jättää ihmettelyitä! Lisää juttua tulee toki tasaisin väliajoin, mutta tämä nyt tällaisena koontina syksyn kokemuksista. :)

Sunnuntain biisi

Hei kaikki! Saatte jälleen musiikkia elämäänne suoraan Budapest-Pariisi -akselilta: unkarilaiseni teki upean biisin, laulaa tässä myös itse ja videokin tehtiin hätäisesti täällä paikan päällä viime viikolla. Tämä nainen on niin lahjakas:



Nauttikaa sunnuntai-illasta!

Anti-Berliini

Vietin eilen iloisesti kuusi tuntia lentokentällä paracetamol-höyryissä, ja tulos oli peruuntunut Berliinin-lento. Kaverini joutuu nyt viettämään turistiviikonlopun yksin, koska Schönefeldin kenttä on suljettu lumen tulon takia lauantai-iltapäivään saakka. Voin kertoa, että fiilikset eivät ole kovin korkealla tällä hetkellä, mutta toisaalta tapasin lentokentällä ihan mahtavia ihmisiä: suunnittelimme kolumbialaisen tytön ja berliiniläisen neitosen kanssa auton vuokraamista ja Berliiniin ajamista (kariutui kylläkin, koska olin ainoa ajokortillinen, mutta oli hauskaa), sain toisen berliiniläisen yhteystiedot kahden minuutin juttelun jälkeen ("aletaan kirjekavereiksi") ja takaisintulomatkalla istuin bussissa erään norjalaisen viereen, jonka kanssa jaoimme ruotsalaisvitsejä. :D Ehkä tämä siis tästä. Ruotsalaisvitsit piristää aina.

Tuon Berliinin-lennon piti tosiaan lähteä Orlyn kentältä, jonne on sivumennen sanoen todella hyvät yhteydet täältä Montparnasselta. Suosittelen bussia lämpimämmin kuin junaa, kumpikin tuli eilen kokeiltua, ja bussi on paitsi halvempi, myös helppokäyttöisempi. Bussi kulkee siis väliä metroasema Denfert-Rochereau - Orly (pysähtyy kummassakin terminaalissa) ja hinta on 6,60e/suunta. Juna kustantaa yli kympin, ja sitä joutuu vaihtamaan matkan aikana.

Aion siis viettää viikonloppuni sairastamalla tämän flunssan pois ennen joululomaa. Olen fiksuna tyttönä laittanut särkylääkkeeni varmaan talteen, enkä varmasti löydä niitä ennen ensi kevättä, joten onneksi Julie tarjosi lääkekaappinsa antimia käyttööni. Kipu on Buranan puutetta, niin sanoivat jo muinaiset kreikkalaiset.

Nyt jatkuu operaatio nimeltä Rahat takaisin easyJetiltä, pitäkää peukkuja...!

Sekoitus

Finnairin lakkosotkuista huolimatta (siis miten nämä lakkoinnostukset ovat sinne Suomeenkin vuotaneet?!) sain viikonlopuksi vieraita kotoa! Tuntui oudolta puhua suomea jatkuvasti ja muutenkin ikään kuin yhdistää kaksi ympäristöä päässään. Käytiin (pikkuveljeni riemuksi... tai sitten ei) monessa museossa ja syötiin loistavaa ruokaa. Normaalisti en juuri syö ulkona, hinnat on turhan korkeat opiskelijabudjetille, ja porukalla kokkaaminen on sitä paitsi hauskaa, mutta täytyy myöntää että täältä löytyy myös loistavia ravitsemusliikkeitä. :) Mm. metropysäkki Edgar Quinet'n (linja 6) kohdalta löytyi 22-paikkainen miniravintola, jonka annokset olivat vallan loistavia.

Museoista kävimme tarkastamassa Musée du Quiai Branlyn, joka sijaitsee ihan Eiffelin lähellä. Sen kokoelmiin kuuluu esineitä Oseaniasta, Aasiasta, Afrikasta ja Amerikasta - perusnäyttely on todella vaikuttava, unohtaa täysin olevansa Ranskassa! Lisäksi käytiin Orsayssa, joka on yhtä upea kuin aina. Valitettavasti siellä on nyt syksyn ajan olleet ylemmät kerrokset suljettuina, mutta Géromen vieraileva näyttely on näkemisen arvoinen. Myös Grand Palais'n Monet-näyttely tuli viimeinkin nähtyä sekin! Kuulin, että Suomessakin tästä on ollut puhetta, ja kyseessä on hieno läpileikkaus Monet'n töistä. Tuonne täytyy kuitenkin jonottaa tosissaan - meidän seurue seisoi ulkona lumisateessa vajaat kolme tuntia... Periaatteesta en valita täällä kylmää, mutta jonossa nököttäessä kyllä oli hermot koetuksella. :D

Täällä tosiaan viime viikolla mentiin oikein miinuksen puolelle, jopa -5 astetta taisi käydä mittarissa. Asuntolan tytöt valittaa kuorossa ettei ulos voi mennä, ja Julie kysyi multa tosissaan, että hiihdetäänkö Suomessa oikeasti vai onko se vaan joku urbaanilegenda. Sanomalehtien etusivuilla hehkutetaan "suurta lumimäärää", ja siinä on kuulkaa suomalaisella naurussa pitelemistä, kun näkymät omasta ikkunasta olivat lumisimmillaan tällaiset:

Joo... Onneksi nyt ollaan taas plussan puolella. ;)

Tiedossa onkin nyt vähän kiirettä, muutamia kirjallisia töitä ja esitelmiä olisi tehtävänä ennen lomaa, ja tajusin just että lähden kahden päivän päästä Berliiniin. :) Huippua joulunodotusta kaikille ja hyvää itsenäisyyspäivää myös! Availkaa joulukalentereiden luukkuja!

Ps. Just kun saatiin vihdoinkin se vessanoven kahva paikoilleen, niin tänään sitten spotattiin asuntolan tv-huoneesta hiiri. :D

Lappuliisalleni

Muistan tosi hyvin, kuinka meidän Pompula tuli meille. Olin toivonut kissaa jo ikuisuuden, ja kesällä kymmenisen vuotta sitten lopulta haettiin eräältä maatilalta pieni, harmaa ja pippurinen tyttökissa. Se tykkäsi nukkua sänkyni jalkopäässä ja pureskella ihmisvarpaita. Se rakasti kalaa ja inhosi imurin ääntä. Se nukkui päiväunia saunassa ja seurasi kiinnostuneena luonto-ohjelmia telkkarista lauantai-iltaisin muun perheen kanssa. Eräänä unohtumattomana kesäpäivänä se toi sisälle kuolleen rotan. Se kiusasi ahkerasti mummoni vanhaa kissarouvaa ja omi itselleen olohuoneen parhaan tuolin. Se ei koskaan oppinut naukumaan.

 Aika meni tosi nopeasti, se oli seitsemän kahdeksan yhdeksän kymmenen vuotta vanha, ja sitten eräänä talvisena päivänä se alkoi saada hengitysvaikeuksia. Meidän karvapallerolla todettiin syöpä. Pompulan kärsimykset loppuivat eilen, ja nyt on meidän Suomikoti pienten tassujen ääntä hiljaisempi.

Kuinka vaikeaa on selittää tämänhetkistä tunnetta sellaiselle, jolla ei ole koskaan ollut lemmikkiä? Pompula ei ollut vain eläin, se oli perheenjäsen. En koskaan ajatellut, etten voisi olla sen vierellä silloin, kun sen hengitys lakkaa. Niin tässä kuitenkin kävi, ja nyt minulla on yhteensä kaksi uutta hautaa vierailtavana Suomessa.

Gustave Moreau

Näin tossa kuukausi sitten metroasemalla Musée Gustave Moreau'n mainoksen, ja siitä lähtien olen hinkunut kyseiseen paikkaan käymään. Eilen päästiin sitten vihdoin tähän taiteilijakotiin tutustumaan, ja suosittelen todellakin hyyyyvin lämpimästi!

Kyseessä on siis taiteilija Gustave Moreau'n kolmikerroksinen koti ja ateljee. Näin taiteilijakotien mainostajana kehotan yleensäkin tutustumaan tämänkaltaisiin museoihin (by the way, suomalaiset: menkää käymään Visavuoressa, vink vink), ja tällä kyseessä olevalla paikalla on harvinaisen laajat kokoelmat luonnoksia esillä. Ja lisäksi se tönö on aika hulppee.

Moreau'n töiden aiheet olivat aika pitkälti niin sanottua "klassista kamaa", eli vanhoja kreikkalaisia taruja ja eksotiikkaa näkee tuutin täydeltä. Paikka eroaa sen verran niistä perus turistimatkan museoista, että jo senkin takia kannattaa käydä vilkaisemassa, miten ennen aikoihin elettiin kun rahaa riitti. ;)

Ja museon osoitehan on 14 rue de La Rochefoucauld, lähin metroasema Trinité (linja 12). Opiskelijoille ilmainen sisäänpääsy! :D

------ mainos loppuu -----

Synttäreitä!

Eilisilta: Julian synttärit eräässä pienessä baarissa 11.arrondissementissa - muy bueno!

Baarin nimeä en valitettavasti enää muista, mutta huippukiva paikka oli kuitenkin kyseessä. :) Miettikää nyt, jopa lampuilla oli siivet!

 

Synttärisankarimme! Julia sai meiltä lahjaksi valtavan Jim Morrison -julisteen, vedenkeittimen ja 2 kiloa saksalaista suklaata. :D Autettiin ihan hyvää hyvyyttämme niiden suklaiden kanssa...

Empiiristen tutkimusten nojalla voidaan jo todeta, että tällä porukalla ei ole koskaan tylsää. <3 Sovittiin onneksi huomiseksi juusto- ja suklaamaisteluilta, ettei kukaan vaan pääse laihtumaan tässä ennen joulua! ;)

Nyt painun taas Julien kanssa tuijottamaan Gleeta, heipat!

Ps. Tänään satoi LUNTA. Jeeee!

Olen suomalainen

Jännä, miten tässä kolmen kuukauden aikana tuo suomalaisuus on tullut hyvin tietoiseksi osaksi identiteettiä.

Tietysti syyt tähän ovat ihan ymmärrettävät. Täällä puhutaan usein ihmisistä maamäärittelyjen kera ("Franzi, se saksalainen", "unkarilainen tyttö" yms.), ja kun suomalaisia jostain syystä sattuu täällä omissa ympyröissäni aika vähän pyörimään, niin ihmiset tahtovat aina tietää miten asiat Suomessa hoidetaan. (Esimerkiksi virpomisperinne herätti tosi paljon uteliaisuutta, nää asuntolalaiset ajattelee nyt luultavasti että suomalaisilla on joku ihan ihme oma uskonto tai jotain... Oli vähän vaikee selittää sitä ranskaksi :D Ja vinkki muille vaihtareille: älkää edes yrittäkö selittää vihtomista. Se käsitetään taatusti väärin.)

Itselle tämä on joskus tosi hämmentävää; oon tottunut olemaan ihan vaan Essi, enkä mikään "se suomalainen". Joskus tuntuu että on oman maansa markkinoija tai jotain, kun joutuu monesti selittämään tasa-arvolaista tai maahanmuuttopolitiikasta. (Ei sillä etteikö niistä olisi mielenkiintoista keskustella.) Jotenkin silti joskus tuntuu, että itse ikään kuin "hukkuu" niiden vieraiden kielten alle - se raja oman persoonan ja "suomalaisuus-leiman" välillä hämärtyy. Tää on joskus tosi raivostuttavaa, kun tahtoisi olla vaan se Essi.

Toisaalta olen oppinut itsestäni ihan uusia asioita täällä. Luulin että olen suht puhelias - tavattuani pari italialaista tajusin, että oon just sellainen tuppisuinen suomalainen mitä stereotyyppisesti ajatellaan. Luulin oppineeni töissä smalltalkin jalon taidon - amerikkalaisten kanssa hengaillessani huomaan, etten pystykään keskustelemaan puolta tuntia maapähkinävoiden eroavaisuuksista pitäen samalla aihetta kiinnostavana. Luulin että se jorina suomalaisten "oman tilan" tarpeesta on vain myytti - kiinalaisten frendieni kanssa hengaillessa huomaan, ettei tunnu mukavalta, kun toinen on alle metrin päässä naamastani. Toisaalta tähän kaikkeen auttaa yksi piirre, jonka onneksi löysin itsestäni: suvaitsevaisuus. Kulttuurilliset väärinkäsitykset ovat täällä ihan jokapäiväistä elämää, joten olen jo tottunut ajattelemaan ensin ja tulkitsemaan sitten.

Täällä asuessa joutuu myös todella tottumaan siihen tunteeseen, että on ulkopuolinen. Pakko myöntää kyllä, että en todellakaan tunne itseäni osaksi ranskalaista yhteiskuntaa - mutta miksi mun tarvitsisikaan? Voin tarkastella kieltä ja kulttuuria hyvin näin ulkopuolisenakin. Joskus on vaan liian helppo pelkästään kritisoida ranskalaista tyyliä; täytyy pitää joskus tosissaan mielessä, ettei kaikki Suomessakaan ole ruusuilla tanssimista.


Puuh. Onneksi voin sentään kirjoittaa tätä suomeksi. ;)

Joulu Champs-Élysées'llä

Museovierailu siirtyi viikolle, mutta korvattiin suunnitelma Champs Élysées'n joulutorilla! Concorde-aukiolle on pystytetty hervoton maailmanpyörä ja pari joulukuusta, ja kojuissa myydään kaikkea vodkasta ja glühweinista joulupukki-pehmoleluihin. :)

Että semmottista! Suosittelen kyllä käymään tuolla, vaikka vaan sen sulan sokerin ja rasvan tuoksun sekä joululaulujen takia. ;) Oli hieno päätös loistavalle viikonlopulle! Hienoa viikon alkua kaikille :)

Arkipäivää

Tällaista perus arkikuvausta toivottiin, niin saatte nyt sellaisen riesaksenne. :) Siis: toivottavasti teidän muiden torstai on ollut yhtä hyvä kuin minun!

Voitaisiin oikeastaan aloittaa jo keskiviikosta. Eilisen ainoa luento peruuntui, joten siinä lounasaikaan herättyäni raahauduin asuntolan keittiöön, jossa jouduin neljän tytön saartamaksi ja minut kaapattiin brunssiaamiaiselle keskelle ranskankielistä keskustelua. Opin aamupäivän aikana persoonapronominit saksaksi ja söin viinirypäleitä uskomattoman pipareilta maistuvan "maapähkinävoin" kanssa (lainausmerkeissä siksi, ettei siinä ole lainkaan pähkinää). Juttelin tyttöjen kanssa rattoisasti parisen tuntia, luin ranskankielistä dekkaria, kävin lenkillä Luxembourgin puistossa ja tein taas ruokaa asuntolan keittiössä samalla höpötellen.

Illalla tapasin lempiunkarilaiseni ja -saksalaiseni elokuvan ja sokeroitujen poppareiden merkeissä. Jälkimmäisiä en suosittele, mutta ensimmäistä kyllä; leffaan pääsevät kaikki alle 26-vuotiaat hintaan 5,60 euroa, eli huokeaa huvia Suomeen verrattuna. Leffalle ei ollut muita kriteerejä kuin että se ei saisi olla romanttinen komedia (unkarilaisellani on miesongelmia), joten valittiin The Social Network. (Täällä muuten täytyy aina tarkistaa vierasmaalaisten elokuvien kohdalla, onko nimen perässä kirjaimet VO eli version originale. Jos ei, leffa on dubattu. :P Jotenkin se ajatus naurattaa ihan hirveästi...)
Loppuillan valmistelin ja jännitin seuraavan aamun kirjallisuuskurssin Waltari-esitelmääni silmät ristissä. Pahuksen Sinouhé. :D

Ja arvatkaa mitä: puhuin tänään luokan edessä puoli tuntia ranskaksi Mika Waltarista, ja tein yhden (1 kpl) kielioppivirheen! Jesjesjes! Mää opin ehkä sittenkin! :) Voitontunne on siis vallinnut kello kahdestatoista lähtien, lopun päivää olen istunut luennoilla ja pölpöttänyt keittiössä tyttöjen kanssa. Julien kanssa etsittiin juuri Wikipediasta hassuja sivuja ja kohta aletaan katsoa yhdessä ranskalaisia tv-sarjoja. Rrrrakastan tätä asuntolaa, tää on täydellinen paikka asua, siitäkin huolimatta että meidän vessanovessa ei edelleenkään ole kahvaa! ;)

Huomenna on tiedossa sushifiestat, ylihuomenna soirée unkarilaiseni luona ja sunnuntaina ehkä museovisiitti, josta olen enemmän kuin innoissani. :) On oikeastaan tosi vaikeaa kuvailla, kuinka paljon nautin tästä ihan tavallisen kuuloisesta arjesta täällä - eniten ehkä vaikuttaa se, kuinka paljon kivoja ihmisiä mulla on täällä ympärillä. :)

Viettäkää mukava viikonloppu, mää ainakin aion!

14.11.2010

Onnea isille, papalle, vaarille ja kaikille muillekin isille jotka tänne eksyvät! :)

Hyvä, hyvä!

Tyttöjenillan kemiallinen kaava on varmaankin aika lailla sama kuin suklaan. Tutustuin Natan kaverin synttäreillä ranskalaiseen supermukavaan Lucieen, joka puolestaan järkkäsi suklaafondue-iltaman meille uusille tuttavuuksilleen. Tiedä sitten johtuiko suklaasta, jouluisista vaahtokarkeista, kitaransoitosta vai hauskasta seurasta, mutta oli yksi parhaista illoista täällä! :)

Niina ja Erika oli syömässä. Meillä oli oikein suomalaisinvaasio, kolme kappaletta! :)

Nata kitaroi katu-uskottavasti.

Sievä emäntämme Lucie.

Minä, hei hei.

Lucien suklaanhimoinen kotidemonikin kävi vierailulla!

Kuulin myös, että seuraava mainos oli todella suosittu Koreassa pari vuotta sitten. Siinä näettekin sitten oikein perussuomalaisen :D Hauskat lauantait!

"Intellect destroys the harmony of any face."

Tein aamulla sen virheen, että astuin ulos.

Tänne on nimittäin viimeinkin saapunut se karsea "sataa vaakasuunnassa ja tuuli pyörteilee hameenhelmat korviin" -ilma. Lisäksi tänään on férie, eli jokin kansallinen juhlapäivä, joten kadut on täynnä ihmisiä ja sateenvarjokolareita. Tuulee niin kovaa, että en olisi yhtään ihmetellyt jos olisin noussut sateenvarjoni varassa maijapoppasmaisesti ilmaan.

No jaa, toisaalta tällainen päivä on kuin tehty sängyllä makoiluun, hyvän kirjan lukemiseen, kaneliomena-teen kittaamiseen ja Mark Murphyn kuunteluun. (Ja ehkä ihan vähän myös ruotsalaisten karkkien syömiseen.)

Tätä kutsutaan muistaakseni myös laiskotteluksi.

Violet Hill

Orvokkileivos à la Ladurée. NAMM.

Ps. Klikkaa kuvaa :D (Mulla on liikaa vapaa-aikaa.)

They don't call it 'fall' for nothing

Kuvia "mun huudeilta". :) Vieläkin on vaikea uskoa, että tosiaan asun täällä! Vaikka viimeksi kun tarkistin, niin kyllä se Eiffel siellä vaan vieläkin nököttää. Olen viihtynyt täällä niin hyvin, että vieraita kierrättäessäni jännäsin tosissani, että tykkääkö ne nyt tästä yhtä paljon kuin minä. :D

Ja kuten kuvatulvasta varmaan osaatte päätellä, minun ihana uusi läppärini saapui pelastamaan tilanteen! <3 Isot kiitokset kaikille auttajille sinne Suomen päähän, nyt on Pariisissa yksi onnellinen tyttö lisää! Koska tietokoneen kannessa on kirjaimet HP, niin nimihän on sillä selvä - Harry Potterhan tästä tietysti tuli. (Niille jotka eivät vielä tienneet: tapanani on nimetä kodinkoneita. Tämä tapa jatkunee siihen asti, kunnes hankin oman kissan.)

A bientôt!

Kaksi vinkkiä Pariisiin

1. Musée d'Orangeriessa on käynnissä lois-ta-va Heinrich Kühnin valokuvista koostuva näyttely. Kuvat on niin impressionistisen kauniita, että paatuneinkin hevimies saisi kyynelen silmäkulmaansa! (Kyllä, sinäkin, Mikke! :P )

2. Kahdeksatta kaupunginosaa ympäri harhaillessani löysin myös ruotsalaisen karkkikaupan! 15 rue des Martyrs on osoite, ja myynnissä on kuin onkin polkagrisien lisäksi myös salmiakkia; ah onnea.

Kaunista sunnuntai-iltaa sinne Suomeen - täällä sataa vettä, mutta se ei oikeastaan haittaa, koska Pariisi on kaunis näinkin. :)