On taalla Paratiisissa sittenkin miinuksia. Yksi niista on lukioajoilta peraisin olevan tietokoneeni hajoaminen.
Lapparini Tapio teki viimeisen Google-hakunsa perjantai-iltana 22.10.2010 kello 21.52 Ranskan aikaa. Taman jalkeen nappaimisto lakkasi toimimasta ja Tapio siirtyi onnellisemmille datausmaille. Tapio oli lojaali luonteeltaan, ja se palveli uskollisesti omistajaansa sailyttaen viela lopullisen sammumisensa jalkeenkin kaikki kovalevylleen siirretyt kuvat ja tiedostot. Tapiota jaa kaipaamaan yksihenkinen ihailijajoukko, joka kayttaa talla hetkella asuntolan yhteista tietokonetta ja kiroaa ranskalaista nappaimistoa.
PS. Pahoittelen skandinaavien puuttumista. Tama ranskalainen "logiikka" ulottuu ihan tietokoneen nappaimistoon asti.
PPS. Ymmartanette etta bloggailu jaanee nyt joksikin aikaa. Kun taas palaan linjoille niin onkin kaikenlaista kerrottavaa! Hienoa loppusyksya kaikille :)
10/27/2010
10/20/2010
Top 10
Kymmenen kivointa asiaa tällä hetkellä (ei järjestyksessä toim. huom.):
1. Ilma! Aurinko paistaa ja lämpöä löytyy kymmenisen astetta, ihan täyrellinen syksy.
2. Montparnasse. Tähän alueeseen ei vaan kyllästy.
3. Ruisleipä. Löysin tosiaan jotenkuten sitä vastaavaa leiväntynkää kaupasta, ja vaikka ehkä muistattekin asuntolan tyttöjen reaktiot, sain jo yhden heistä käännytettyä ruisleipäuskoon! Yhtenä aamuna tuossa viime viikolla natusteltiin Natan kanssa aamiaiseksi myslileipää, ja yhtäkkiä pöytäämme istui eräs ranskalainen tyttö, aukaisi oman pain allemand -pussinsa ja liittyi seurueeseemme ällistyneen hiljaisuuden vallitessa. Voitto! ;)
4. Kielikurssit yliopistolla. Ainakin vielä tässä vaiheessa olen todella motivoitunut (ja se on kuulkaa paljon sanottu), ja opettaja on loistava. (Tuleville Nanterren vaihtareille vinkkinä: ottakaa Madame Sauvagen kursseja.)
5. Ihmisten kohteliaisuus. Siis mistä tämä töykeät ranskalaiset -juttu oikein tulee? Sieltä keskustan turistirysistä vai? Aamumetrossa angstisen näköinen teinipoika pyytelee vuolaasti anteeksi tönäistyään vahingossa, liikemies antaa istumapaikkansa vanhukselle tai raskaana olevalle naiselle, lähikaupan kassa tunnistaa jo ja alkaa jutella lakosta ja ventovieras ohikulkija kaivaa tietä kysyttäessä oman karttansa esiin ja jää vartiksi etsimään oikeaa katua.
6. Loputtomat aktiviteettimahdollisuudet. Lähtisikö tänään käymään d'Orsayssa? Vai tekisikö mieli mennä Montmartrelle hengailemaan? Entäs miten olis jätskit valaistua Eiffeliä katsellen? Vai kiinnostaisiko sittenkin lenkki Luxembourgin puistossa? Tai sittenkin drinkit jossain Oberkampfin metroaseman lähistöllä (jossa on muuten sivumennen sanoen todellakin Pariisin parhaita baareja)?
7. Kaveripiiri. Mahtavia ihmisiä. Mahtavia.
8. Toimiva patteri. (Jotenkin aika laimea kohta ton edellisen jälkeen? :D) Mun ja Julien huone alkoi muistuttaa etäisesti jääkaappia aina iltaisin, kiitos ison yksinkertaisen ikkunan ja kylmenevien öiden. Sanottiin tästä johtajattarelle, ja nyt pystyy nukkumaan ilman villasukkia! Vielä kun saisi vessanoveen kahvan takaisin, se oli yhtenä yönä vaan katkennut ja tippunut lattialle. Miten niin vanha talo...?
9. Yhteisdiilit. Kokkaillaan aina Natan kanssa yhdessä ja jaetaan ruokakulut puoliksi, on paljon mukavampaa kuin yksin syöminen.
10.Mun salmiakkilähetys Anna tulee huomenna tänne!! Jee eka tuttu jolle saan näyttää paikkoja! :)
Heippa ja kuuluillaan ehkä ensi viikon puolella! :)
1. Ilma! Aurinko paistaa ja lämpöä löytyy kymmenisen astetta, ihan täyrellinen syksy.
2. Montparnasse. Tähän alueeseen ei vaan kyllästy.
3. Ruisleipä. Löysin tosiaan jotenkuten sitä vastaavaa leiväntynkää kaupasta, ja vaikka ehkä muistattekin asuntolan tyttöjen reaktiot, sain jo yhden heistä käännytettyä ruisleipäuskoon! Yhtenä aamuna tuossa viime viikolla natusteltiin Natan kanssa aamiaiseksi myslileipää, ja yhtäkkiä pöytäämme istui eräs ranskalainen tyttö, aukaisi oman pain allemand -pussinsa ja liittyi seurueeseemme ällistyneen hiljaisuuden vallitessa. Voitto! ;)
4. Kielikurssit yliopistolla. Ainakin vielä tässä vaiheessa olen todella motivoitunut (ja se on kuulkaa paljon sanottu), ja opettaja on loistava. (Tuleville Nanterren vaihtareille vinkkinä: ottakaa Madame Sauvagen kursseja.)
5. Ihmisten kohteliaisuus. Siis mistä tämä töykeät ranskalaiset -juttu oikein tulee? Sieltä keskustan turistirysistä vai? Aamumetrossa angstisen näköinen teinipoika pyytelee vuolaasti anteeksi tönäistyään vahingossa, liikemies antaa istumapaikkansa vanhukselle tai raskaana olevalle naiselle, lähikaupan kassa tunnistaa jo ja alkaa jutella lakosta ja ventovieras ohikulkija kaivaa tietä kysyttäessä oman karttansa esiin ja jää vartiksi etsimään oikeaa katua.
6. Loputtomat aktiviteettimahdollisuudet. Lähtisikö tänään käymään d'Orsayssa? Vai tekisikö mieli mennä Montmartrelle hengailemaan? Entäs miten olis jätskit valaistua Eiffeliä katsellen? Vai kiinnostaisiko sittenkin lenkki Luxembourgin puistossa? Tai sittenkin drinkit jossain Oberkampfin metroaseman lähistöllä (jossa on muuten sivumennen sanoen todellakin Pariisin parhaita baareja)?
7. Kaveripiiri. Mahtavia ihmisiä. Mahtavia.
8. Toimiva patteri. (Jotenkin aika laimea kohta ton edellisen jälkeen? :D) Mun ja Julien huone alkoi muistuttaa etäisesti jääkaappia aina iltaisin, kiitos ison yksinkertaisen ikkunan ja kylmenevien öiden. Sanottiin tästä johtajattarelle, ja nyt pystyy nukkumaan ilman villasukkia! Vielä kun saisi vessanoveen kahvan takaisin, se oli yhtenä yönä vaan katkennut ja tippunut lattialle. Miten niin vanha talo...?
9. Yhteisdiilit. Kokkaillaan aina Natan kanssa yhdessä ja jaetaan ruokakulut puoliksi, on paljon mukavampaa kuin yksin syöminen.
10.
Heippa ja kuuluillaan ehkä ensi viikon puolella! :)
10/19/2010
Douce France
Long time no see! Tässä lakkotuoksinassa ihan blogikin unohtuu... Vasta kuluneen viikon aikana on jotenkin tajunnut niitä eroavaisuuksia Suomen ja Ranskan välillä.
Suomalaiset lehdetkin ovat tainneet jo jotain raportoida tästä Ranskan lakkotilanteesta - omasta mielestäni tämä menee jo ihan yli. Junat on niin täynnä aamuisin, että pitää odottaa vaan suosiolla seuraavaa, koska sekaan ei kerta kaikkiaan mahtuisi edes kärpästä. (Yhtenä aamupäivänä eräs nainen alkoi voida tungoksessa niin pahoin, että änki ulos junan pysähtyessä ja oksensi radan viereen. Hurmaavaa.) Poliiseja on joka paikassa niiden pyssyjensä kanssa, ja kuulin että jossain olivat nuoret saaneet päähänsä heitellä sinivuokkoja kivillä. Koulumatkan kuljen yleensä paikallisjunalla Mantes-la-Jolien kautta, siellä kuulemma oli poltettu autoja. Paras juttu on kuitenkin se, että Nanterressa, jossa siis yliopistoni sijaitsee, oli poliisin tarvinnut käyttää kyynelkaasua mellakoivaa väkijoukkoa vastaan. Nanterre on täällä melko äärivasemmistolaisen alueen maineessa, ja Julie kertoi, että juuri vasemmistolaiset vastustavat tätä uusinta lakia voimakkaimmin.
Omassa arjessa ei varsinaisia uhkaavia tilanteita ole tullut vastaan, mitä nyt mm. tänä aamuna olivat jotkut innokkaat opiskelijat saaneet päähänsä blokata täysin tien juna-asemalta yliopistolle kasaamalla tien täyteen roskalaatikoita. Sieltä takaa oli sitten heidän mukava huudella iskulauseita, kuten "Kaikki lakkoon" ja "Voitto on meidän". Sacre bleu. Opiskelijat kiipesivät sitten aidan yli kampukselle. Luennolla taas professori lukitsi luokan oven sisältäpäin selittäen, että edellisvuosina valveutuneet lakkolaisopiskelijat olivat tunkeneet sisään kesken tunnin ja vieneet luokasta kaikki tuolit ja pöydät. (Tässä vaiheessa vaihtarit loi toisiinsa epäuskoisia katseita ja naureskeli hämmentyneesti. Ranskalaiset opiskelijat tunnistaa siitä, että ne näyttää vaan tylsistyneiltä kun kuulee näitä juttuja.)
Valitan, että nyt tulee aika paljon tätä lakkoasiaa, mutta se on täällä jatkuvasti niin tapetilla - tuntuu ettei täällä muusta puhutakaan. Kaikesta huolimatta, uskokaa tai älkää, viihdyn täällä edelleen erittäin hyvin. :) Elo jatkuu niin normaalina kuin se näissä oloissa voi, ympärillä pyörii ihania ihmisiä, yliopiston kurssit tuntuu todella lupaavilta ja professorit ovat innostuneita asiastaan. Ja ennen kaikkea, tässähän ollaan Pariisissa.
Suomalaiset lehdetkin ovat tainneet jo jotain raportoida tästä Ranskan lakkotilanteesta - omasta mielestäni tämä menee jo ihan yli. Junat on niin täynnä aamuisin, että pitää odottaa vaan suosiolla seuraavaa, koska sekaan ei kerta kaikkiaan mahtuisi edes kärpästä. (Yhtenä aamupäivänä eräs nainen alkoi voida tungoksessa niin pahoin, että änki ulos junan pysähtyessä ja oksensi radan viereen. Hurmaavaa.) Poliiseja on joka paikassa niiden pyssyjensä kanssa, ja kuulin että jossain olivat nuoret saaneet päähänsä heitellä sinivuokkoja kivillä. Koulumatkan kuljen yleensä paikallisjunalla Mantes-la-Jolien kautta, siellä kuulemma oli poltettu autoja. Paras juttu on kuitenkin se, että Nanterressa, jossa siis yliopistoni sijaitsee, oli poliisin tarvinnut käyttää kyynelkaasua mellakoivaa väkijoukkoa vastaan. Nanterre on täällä melko äärivasemmistolaisen alueen maineessa, ja Julie kertoi, että juuri vasemmistolaiset vastustavat tätä uusinta lakia voimakkaimmin.
Omassa arjessa ei varsinaisia uhkaavia tilanteita ole tullut vastaan, mitä nyt mm. tänä aamuna olivat jotkut innokkaat opiskelijat saaneet päähänsä blokata täysin tien juna-asemalta yliopistolle kasaamalla tien täyteen roskalaatikoita. Sieltä takaa oli sitten heidän mukava huudella iskulauseita, kuten "Kaikki lakkoon" ja "Voitto on meidän". Sacre bleu. Opiskelijat kiipesivät sitten aidan yli kampukselle. Luennolla taas professori lukitsi luokan oven sisältäpäin selittäen, että edellisvuosina valveutuneet lakkolaisopiskelijat olivat tunkeneet sisään kesken tunnin ja vieneet luokasta kaikki tuolit ja pöydät. (Tässä vaiheessa vaihtarit loi toisiinsa epäuskoisia katseita ja naureskeli hämmentyneesti. Ranskalaiset opiskelijat tunnistaa siitä, että ne näyttää vaan tylsistyneiltä kun kuulee näitä juttuja.)
Valitan, että nyt tulee aika paljon tätä lakkoasiaa, mutta se on täällä jatkuvasti niin tapetilla - tuntuu ettei täällä muusta puhutakaan. Kaikesta huolimatta, uskokaa tai älkää, viihdyn täällä edelleen erittäin hyvin. :) Elo jatkuu niin normaalina kuin se näissä oloissa voi, ympärillä pyörii ihania ihmisiä, yliopiston kurssit tuntuu todella lupaavilta ja professorit ovat innostuneita asiastaan. Ja ennen kaikkea, tässähän ollaan Pariisissa.
10/14/2010
OMD (= oh mon Dieu)
Voi pyhä Sylvi ja pari muuta tyttöä! Oli sellainen päivä yliopistolla, etten edes tiedä mistä aloittaisin...
Ehkä kannattaa lähteä liikkeelle siitä lakosta. Täällä on - tämän kuukauden aikana jonka olen täällä viettänyt - ollut kaksi lakkoa ja nyt on päällä kolmas. Ihmiset osoittavat täällä lakkoilulla mieltään koskien päätöstä eläkeiän nostamisesta Ranskassa 65 ikävuodesta 67:ään. Tiistaina oli tässä kotikulmillani pitkä kulkue huutavia ja kylttejä heiluttelevia ihmisiä; siinä metroasemalta asuntolalle kulkiessa oli mukava vilkutella poliisin talteen keräämille, vähän liikaa innostuneille mielenosoittajille...
Eniten tässä lakkoilussa ärsyttää sen vaikutus junaliikenteeseen. Usein se kaksinkertaistaa muutenkin jo 45 minuuttia kestävän koulumatkani ja parhaimmillaan estää kokonaan pääsyni yliopistolle, kun junat eivät nyt vaan kulje. Tämä taas on ongelma yliopiston kurssien kannalta, koska kielikursseille pääsevät vain ne 35 ensimmäistä, jotka ovat paikalla ensimmäisellä oppitunnilla. Eli soppa on valmis. Esimerkiksi tänään päivän tähdeksi päätyi eräs italialainen neito, joka saapui junien vuoksi liian myöhään tunnille ja menetti siksi paikkansa (selvennetään vielä vähän: siis vaikka olisi ilmoittautunut kurssille, menettää paikkansa, jollei ole paikalla ensimmäisellä luennolla). Kyseinen tyttö vetäisi herneet kunnolla nenäänsä ja aloitti ranskan- ja italiansekaisen huutokonsertin säestäen pointtejaan mm. kaatamalla pari pöytää. Onneksi luokasta löytyi pari jykevärakenteista miessukupuolen edustajaa, jotka saattoivat neitosen luokan ulkopuolelle rauhoittumaan. Tämän episodin jälkeen professori totesi tärisevällä äänellä, että tämä on kuulkaas todella hyvä kurssi kun noin kovasti tänne haluttaisiin.
Toinen tapahtuma sattui pian edellisen jälkeen: olimme menossa muutaman ystävän kanssa yliopiston ainoaan ruokalaan syömään, kun huomasimme kanttiinin ulkopuolella meluavan opiskelijajoukkion. Porukkaa näytti toden teolla juoksevan pois ruokalasta, ja tungeksimme väkijoukon läpi katsomaan, mitä oikein tapahtuu (tosi fiksua näin jälkikäteen ajateltuna). Ovella turvamies huikkasi, ettemme saa tulla sisään, koska ruokalassa on joukko vihaisia opiskelijamielenosoittajia, jotka ovat rikkoneet mm. ikkunoita. Oujee. No, ei muuta kuin massan perässä lähimmän boulangerien jonoon ja täytetty patonki kainaloon.
Mutta siis on täällä muuten ihan turvallista, äiti! ;)
Ehkä kannattaa lähteä liikkeelle siitä lakosta. Täällä on - tämän kuukauden aikana jonka olen täällä viettänyt - ollut kaksi lakkoa ja nyt on päällä kolmas. Ihmiset osoittavat täällä lakkoilulla mieltään koskien päätöstä eläkeiän nostamisesta Ranskassa 65 ikävuodesta 67:ään. Tiistaina oli tässä kotikulmillani pitkä kulkue huutavia ja kylttejä heiluttelevia ihmisiä; siinä metroasemalta asuntolalle kulkiessa oli mukava vilkutella poliisin talteen keräämille, vähän liikaa innostuneille mielenosoittajille...
Eniten tässä lakkoilussa ärsyttää sen vaikutus junaliikenteeseen. Usein se kaksinkertaistaa muutenkin jo 45 minuuttia kestävän koulumatkani ja parhaimmillaan estää kokonaan pääsyni yliopistolle, kun junat eivät nyt vaan kulje. Tämä taas on ongelma yliopiston kurssien kannalta, koska kielikursseille pääsevät vain ne 35 ensimmäistä, jotka ovat paikalla ensimmäisellä oppitunnilla. Eli soppa on valmis. Esimerkiksi tänään päivän tähdeksi päätyi eräs italialainen neito, joka saapui junien vuoksi liian myöhään tunnille ja menetti siksi paikkansa (selvennetään vielä vähän: siis vaikka olisi ilmoittautunut kurssille, menettää paikkansa, jollei ole paikalla ensimmäisellä luennolla). Kyseinen tyttö vetäisi herneet kunnolla nenäänsä ja aloitti ranskan- ja italiansekaisen huutokonsertin säestäen pointtejaan mm. kaatamalla pari pöytää. Onneksi luokasta löytyi pari jykevärakenteista miessukupuolen edustajaa, jotka saattoivat neitosen luokan ulkopuolelle rauhoittumaan. Tämän episodin jälkeen professori totesi tärisevällä äänellä, että tämä on kuulkaas todella hyvä kurssi kun noin kovasti tänne haluttaisiin.
Toinen tapahtuma sattui pian edellisen jälkeen: olimme menossa muutaman ystävän kanssa yliopiston ainoaan ruokalaan syömään, kun huomasimme kanttiinin ulkopuolella meluavan opiskelijajoukkion. Porukkaa näytti toden teolla juoksevan pois ruokalasta, ja tungeksimme väkijoukon läpi katsomaan, mitä oikein tapahtuu (tosi fiksua näin jälkikäteen ajateltuna). Ovella turvamies huikkasi, ettemme saa tulla sisään, koska ruokalassa on joukko vihaisia opiskelijamielenosoittajia, jotka ovat rikkoneet mm. ikkunoita. Oujee. No, ei muuta kuin massan perässä lähimmän boulangerien jonoon ja täytetty patonki kainaloon.
Mutta siis on täällä muuten ihan turvallista, äiti! ;)
10/11/2010
Lähde etelään, nuori neiti
Lauantai-iltapäivällä vietettiin Bois de Boulognen puistossa pientä piknikkiä, ja sain samalla kutsun seuraavan päivän retkelle Fontainebleaun kaupunkiin. Sunnuntaina herätyskello soi siis hämmentävän aikaisin, ja Gare de Lyonin asemalla nuokkui aamutuimaan sekalainen seurue (80 % italialaisia, yksi Nata ja yksi Essi). Suuntana etelä ja château de Fontainebleau.
Tommonen ihan kiva pikku linna.
Outoa, syksystä näkyy täällä vain ne parhaat puolet: aurinko, kirpeät aamut ja väriloisto. Arvatkaa tuleeko ikävä Suomen loskaa? (Vinkki: ei tuu.)
Käytiin me siellä linnassa sisälläkin!
Versaillesin loistolle (tai sille pömpöösin tasolle) on vaikea vetää vertoja, joten sisätilat jäivät ehkä aavistuksen laimean oloisiksi. Jos niin voi sanoa sisustuksesta, jossa joka huoneessa on käytetty vähintään neljää erilaista kukkaprinttiä... ;) Hiljaisen taustamusiikin käytöstä tosin plussaa - kuulostaa kamalan kliseiseltä, mutta toimii. Museoissa vois olla enemmänkin taustamusiikkia. Sisäänpääsy linnaan on ilmainen alle 26-vuotiailta EU:n kansalaisilta, ja junamatka edestakaisin maksaa 8,50 euroa, joten kannattaa kuitenkin käydä katsomassa!
Notta oltiin niin muikiaa tyttöä että!
Tänä iltana on tiedossa asuntolafiesta, tytöt leipoo niin että jauhot pöllyää. Jos huomenna näkyy lööppiä että Montparnasse on peittynyt valtavaan turpoavaan taikinamöykkyyn, niin tiedätte kenen pullataikina on kyseessä. Heipat!
Tommonen ihan kiva pikku linna.
Outoa, syksystä näkyy täällä vain ne parhaat puolet: aurinko, kirpeät aamut ja väriloisto. Arvatkaa tuleeko ikävä Suomen loskaa? (Vinkki: ei tuu.)
Käytiin me siellä linnassa sisälläkin!
Versaillesin loistolle (tai sille pömpöösin tasolle) on vaikea vetää vertoja, joten sisätilat jäivät ehkä aavistuksen laimean oloisiksi. Jos niin voi sanoa sisustuksesta, jossa joka huoneessa on käytetty vähintään neljää erilaista kukkaprinttiä... ;) Hiljaisen taustamusiikin käytöstä tosin plussaa - kuulostaa kamalan kliseiseltä, mutta toimii. Museoissa vois olla enemmänkin taustamusiikkia. Sisäänpääsy linnaan on ilmainen alle 26-vuotiailta EU:n kansalaisilta, ja junamatka edestakaisin maksaa 8,50 euroa, joten kannattaa kuitenkin käydä katsomassa!
Notta oltiin niin muikiaa tyttöä että!
Tänä iltana on tiedossa asuntolafiesta, tytöt leipoo niin että jauhot pöllyää. Jos huomenna näkyy lööppiä että Montparnasse on peittynyt valtavaan turpoavaan taikinamöykkyyn, niin tiedätte kenen pullataikina on kyseessä. Heipat!
10/10/2010
Katso maisemaa (Bois de Boulogne)
Olemme matkalla
lähdimme aamulla
eväät pakattuina
lisävaatteet laukussa
Pidämme taukoa,
jaloittelua, polttoainetta
Luen kirjasta
kun kilometrit karttuvat
Katso mitä maisemaa
voitko hieman hidastaa
tällaista ei näe kun
ollaan kotona kahdestaan
Lyriikat Regina, kuvat Bois de Boulognesta lauantailta.
10/08/2010
Paras aika vuodesta
Tää Pariisin ilmasto on kuin luotu ohuita mekkoja rakastavalle neidolle. Verrataanpa tätä Helsingin Sanomien uutista Pariisin seuraavien viiden päivän sääennusteeseen:
Näitä katsellessa alkaa väkisinkin soida Reginan biisi päässä! En tuu enää takaisin Suomeen, moikka.
Näitä katsellessa alkaa väkisinkin soida Reginan biisi päässä! En tuu enää takaisin Suomeen, moikka.
10/06/2010
Kuulumisjorinoita
Terkut täältä sängynpohjalta! Pari päivää olen matkustellut Montparnassen ja Nanterren väliä, vaikka veri olisi vetänyt viettämään laatuaikaa vällyjen välissä nenäliinan kanssa ja yskimään keuhkojani pihalle. No jaa, ei kaikkee voi saada. Ja ainakin yliopistolta saa automaatista hyvää cappuccinoa.
Ranskan kielikurssit alkavat vasta ensi viikolla, eli nyt olen käynyt tsekkaamassa englanninkieliset musiikki- ja taidehissan sekä postkolonialistisen kirjallisuuden luennot ja ranskankielisen fantasiakirjallisuuden historian luennon. Ekoista ymmärsin kaiken, viimeisestä en mitään. Onneksi mun viereen istui yksi ranskalainen Elsa, joka on supermukava ja kääntää mulle tärkeimmät pointit. Menin luennon jälkeen sanomaan professorille, että nyt jäi muistiinpanot aika laihoiksi, ja että joudun varmaankin jättämään koko kurssin pois. Mies oli niin innoissaan kuullessaan että olen ainoa vaihtari koko kurssilla, että antoi omat muistiinpanonsa mulle kopioitaviksi. Jospa sitä siis vielä yrittäisi!
Täällä alkoivat 1.10 muotiviikot, ja hinkuni mennä näytöspaikoille pyörimään on samaa luokkaa kuin lapsella karkkikauppaan, mutta kun pitäisi levätä tämä flunssa pois... (Älkää kertoko kenellekään, mutta ollaan parin muun tytön kanssa kahtena päivänä jääty kotimatkalla metrosta pois ykkösessä ja menty vähän kurkkimaan. Sonia Rykielin näytöksessä oli vieraana Dita von Teese ja näin sen vilaukselta! :P) Kaupunki on vielä tavallistakin enemmän täynnä tyylikkäitä ihmisiä.
Elsan kanssa juteltiin vaihtariudesta, se kun on ollut viime vuoden Kööpenhaminassa opiskelemassa englantia, niin tietää aika hyvin, millaista vaihtarina oleminen on. Täällä alkaa nyt arki sijoittua jotenkin paikoilleen näin kurssien alettua, osaan jo ostaa kaupasta oikeanlaista juustoakin siitä seinän pituisesta juustohyllystä. Tosin en oo vielä saanut sitä kulttuurishokin inhoamisvaihetta, jollon tulee se kamala koti-ikävä - Elsan analyysin mukaan sen pitäis kuulemma iskeä tämän viikon aikana. No, muhun ei ole iskenyt muu kuin tämä yskä ja pari muotiviikoilla nähtyä asukokonaisuutta, joten en aio huolehtia tosta. :D Sitä paitsi luulen, että se koti-ikävävaihe oli jo; sain ekoina viikkoina niin surullisia uutisia Suomesta, että joskus vaan toivoin että pääsisin kotiin. Nyt taas tuntuu siltä, että tää vaihto tulee tekemään todella hyvää ja että just jotain tällaista oon kaivannut lukiosta asti. Että päätelkää tuosta nyt sitten jotain :)
Nyt meinaan mennä keittiöön terrorisoimaan uunia; Natan poikaystävä tuli kokkailemaan mulle ja Natalle, mikä on tosi hyvä, koska kupuni kurnii jo kuin sammakkoseurue. Mikä ei ole niin hyvä, on, että itse menin jossain oudossa mielenhäiriössä lupaamaan tekeväni jotain suomalaista jälkkäriä. Meinaan vääntää superhelpon ropsun, oli se sitten suomalaista tai ei. Viettäkää kiva ilta!
Ranskan kielikurssit alkavat vasta ensi viikolla, eli nyt olen käynyt tsekkaamassa englanninkieliset musiikki- ja taidehissan sekä postkolonialistisen kirjallisuuden luennot ja ranskankielisen fantasiakirjallisuuden historian luennon. Ekoista ymmärsin kaiken, viimeisestä en mitään. Onneksi mun viereen istui yksi ranskalainen Elsa, joka on supermukava ja kääntää mulle tärkeimmät pointit. Menin luennon jälkeen sanomaan professorille, että nyt jäi muistiinpanot aika laihoiksi, ja että joudun varmaankin jättämään koko kurssin pois. Mies oli niin innoissaan kuullessaan että olen ainoa vaihtari koko kurssilla, että antoi omat muistiinpanonsa mulle kopioitaviksi. Jospa sitä siis vielä yrittäisi!
Täällä alkoivat 1.10 muotiviikot, ja hinkuni mennä näytöspaikoille pyörimään on samaa luokkaa kuin lapsella karkkikauppaan, mutta kun pitäisi levätä tämä flunssa pois... (Älkää kertoko kenellekään, mutta ollaan parin muun tytön kanssa kahtena päivänä jääty kotimatkalla metrosta pois ykkösessä ja menty vähän kurkkimaan. Sonia Rykielin näytöksessä oli vieraana Dita von Teese ja näin sen vilaukselta! :P) Kaupunki on vielä tavallistakin enemmän täynnä tyylikkäitä ihmisiä.
Elsan kanssa juteltiin vaihtariudesta, se kun on ollut viime vuoden Kööpenhaminassa opiskelemassa englantia, niin tietää aika hyvin, millaista vaihtarina oleminen on. Täällä alkaa nyt arki sijoittua jotenkin paikoilleen näin kurssien alettua, osaan jo ostaa kaupasta oikeanlaista juustoakin siitä seinän pituisesta juustohyllystä. Tosin en oo vielä saanut sitä kulttuurishokin inhoamisvaihetta, jollon tulee se kamala koti-ikävä - Elsan analyysin mukaan sen pitäis kuulemma iskeä tämän viikon aikana. No, muhun ei ole iskenyt muu kuin tämä yskä ja pari muotiviikoilla nähtyä asukokonaisuutta, joten en aio huolehtia tosta. :D Sitä paitsi luulen, että se koti-ikävävaihe oli jo; sain ekoina viikkoina niin surullisia uutisia Suomesta, että joskus vaan toivoin että pääsisin kotiin. Nyt taas tuntuu siltä, että tää vaihto tulee tekemään todella hyvää ja että just jotain tällaista oon kaivannut lukiosta asti. Että päätelkää tuosta nyt sitten jotain :)
Nyt meinaan mennä keittiöön terrorisoimaan uunia; Natan poikaystävä tuli kokkailemaan mulle ja Natalle, mikä on tosi hyvä, koska kupuni kurnii jo kuin sammakkoseurue. Mikä ei ole niin hyvä, on, että itse menin jossain oudossa mielenhäiriössä lupaamaan tekeväni jotain suomalaista jälkkäriä. Meinaan vääntää superhelpon ropsun, oli se sitten suomalaista tai ei. Viettäkää kiva ilta!
10/05/2010
Kieli solmussa
Kysymykseen "mitä kieltä sää siellä oikeen puhut?" on vastauksena "vähän kaikkee".
Vapaa-ajan kieliä on kolme. Natan kanssa puhun aina englanniksi, koska sillä kielellä on helpompi ilmaista itseään sujuvasti, mikä taas on ystävyyden kannalta aika olennaista. Muiden asuntolalaisten sekä kielikurssikavereiden kanssa ensisijainen kieli on sen sijaan aina ranska, ja vain silloin, kun toisen ymmärtämisessä tulee ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, se vaihtuu englantiin. Kielen vaihto on siis sellainen vähän "luovuttamisen" osoitus. Yliopistolla olen tutustunut kahteen suomalaisvaihtariin, joiden kanssa tulee puhuttua suomea, ja tämä on ollut itselle vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta on mahtavaa, kun ymmärtää toisen kieltä täydellisesti, toisaalta taas - enhän minä tänne suomea tullut puhumaan! Kuitenkin aina, jos porukassa on joku muu kuin suomalainen, kieli vaihtuu ranskaan tai joskus englantiin.
Oma kielitaitoni on tuottanut muutamia yllätyksiä. En esimerkiksi tajunnut englantini ja etenkin aksenttini olevan niin vahva, että pystyisin huijaamaan iowalaista tyttöä luulemaan, että tulen Yhdysvalloista. (Tällä on ihan pakko leijua, totta se on! Tosin raukalla taisi olla niin karmea jet lag, että virhe voitaisiin ehkä pistää sen piikkiin, mutta ei pistetä, eihän). Olen kuullut täällä jo niin monelta tästä jenkkiaksentistani, että kai se on vaan uskottava. Viimeinkin siitä ahkerasta Gossip Girlin katsom... eiku kielen harjoittelusta on ollut hyötyä!
Osoittautui kuitenkin, että Harry Potter -ranskani ei tehnytkään minusta eksperttiä, vaan taitoni ovat just sitä luokkaa, mitä lähes kolmen vuoden kielenopiskelusta pidetyn tauon jälkeen voi odottaa. Mutta tähän asiaan on helppo suhtautua positiivisesti: täällä on paljon muitakin, jotka ovat samalla tasolla, ja kaikki vaihtarithan me olemme täällä nimenomaan oppimassa. Sitä paitsi on mukavaakin tietää, että suunta on vain ylöspäin! :) Olinkin yllättynyt siitä, että useimmat tapaamani ranskalaiset eivät loukkaannu siitä, etten osaa täydellisesti heidän kieltään, vaan nurjasti suhtautuvia löytyy lähinnä toisten vaihtareiden joukosta. Näille tyypeille tekisi kovasti joskus mieli sanoa, että vähän ymmärrystä kiitos. Ei toiselta voi vaatia samaa kielen osaamisen tasoa kuin mitä itsellä on.
Opinnoista kirjoitan jossain vaiheessä vähän informatiivisemman postauksen, mutta opiskelen täällä siis Etudes Anglo-Americains -nimisessä kokonaisuudessa. Tämä tarkoittaa, että suurin osa luennoista on englanniksi. Nanterressa tämä ei ole ongelma, koska kaikki tähän asti tapaamani professorit puhuvat englantia kuin natiivit, ja lisäksi useimmilla on kaupan päälle vielä tuhti brittiaksentti. Lisäksi otan ranskan kielikursseja, jotka ovat nimenomaan vaihtareille tarkoitettuja.
Tästä kielisekamelskasta tulos on se, että olen jo alkanut nähdä englanninkielisiä unia (ahdistavaa), puhua sujuvasti frenglantia eli englantia ja ranskaa sekaisin sekä ajatella tiettyjä asioita vain tietyillä kielillä. Loppukaneettina haluan vielä heittää, että vaihtoa harkitsevat ihmiset siellä jossain: älkää hylätkö jotain vaihtokohdetta vain siksi, että kohdemaan kielen opiskelusta on aikaa. Mikä muka olisi tehokkaampi tapa oppia kieltä kuin vieraaseen maahan muuttaminen?
Vapaa-ajan kieliä on kolme. Natan kanssa puhun aina englanniksi, koska sillä kielellä on helpompi ilmaista itseään sujuvasti, mikä taas on ystävyyden kannalta aika olennaista. Muiden asuntolalaisten sekä kielikurssikavereiden kanssa ensisijainen kieli on sen sijaan aina ranska, ja vain silloin, kun toisen ymmärtämisessä tulee ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, se vaihtuu englantiin. Kielen vaihto on siis sellainen vähän "luovuttamisen" osoitus. Yliopistolla olen tutustunut kahteen suomalaisvaihtariin, joiden kanssa tulee puhuttua suomea, ja tämä on ollut itselle vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta on mahtavaa, kun ymmärtää toisen kieltä täydellisesti, toisaalta taas - enhän minä tänne suomea tullut puhumaan! Kuitenkin aina, jos porukassa on joku muu kuin suomalainen, kieli vaihtuu ranskaan tai joskus englantiin.
Oma kielitaitoni on tuottanut muutamia yllätyksiä. En esimerkiksi tajunnut englantini ja etenkin aksenttini olevan niin vahva, että pystyisin huijaamaan iowalaista tyttöä luulemaan, että tulen Yhdysvalloista. (Tällä on ihan pakko leijua, totta se on! Tosin raukalla taisi olla niin karmea jet lag, että virhe voitaisiin ehkä pistää sen piikkiin, mutta ei pistetä, eihän). Olen kuullut täällä jo niin monelta tästä jenkkiaksentistani, että kai se on vaan uskottava. Viimeinkin siitä ahkerasta Gossip Girlin katsom... eiku kielen harjoittelusta on ollut hyötyä!
Osoittautui kuitenkin, että Harry Potter -ranskani ei tehnytkään minusta eksperttiä, vaan taitoni ovat just sitä luokkaa, mitä lähes kolmen vuoden kielenopiskelusta pidetyn tauon jälkeen voi odottaa. Mutta tähän asiaan on helppo suhtautua positiivisesti: täällä on paljon muitakin, jotka ovat samalla tasolla, ja kaikki vaihtarithan me olemme täällä nimenomaan oppimassa. Sitä paitsi on mukavaakin tietää, että suunta on vain ylöspäin! :) Olinkin yllättynyt siitä, että useimmat tapaamani ranskalaiset eivät loukkaannu siitä, etten osaa täydellisesti heidän kieltään, vaan nurjasti suhtautuvia löytyy lähinnä toisten vaihtareiden joukosta. Näille tyypeille tekisi kovasti joskus mieli sanoa, että vähän ymmärrystä kiitos. Ei toiselta voi vaatia samaa kielen osaamisen tasoa kuin mitä itsellä on.
Opinnoista kirjoitan jossain vaiheessä vähän informatiivisemman postauksen, mutta opiskelen täällä siis Etudes Anglo-Americains -nimisessä kokonaisuudessa. Tämä tarkoittaa, että suurin osa luennoista on englanniksi. Nanterressa tämä ei ole ongelma, koska kaikki tähän asti tapaamani professorit puhuvat englantia kuin natiivit, ja lisäksi useimmilla on kaupan päälle vielä tuhti brittiaksentti. Lisäksi otan ranskan kielikursseja, jotka ovat nimenomaan vaihtareille tarkoitettuja.
Tästä kielisekamelskasta tulos on se, että olen jo alkanut nähdä englanninkielisiä unia (ahdistavaa), puhua sujuvasti frenglantia eli englantia ja ranskaa sekaisin sekä ajatella tiettyjä asioita vain tietyillä kielillä. Loppukaneettina haluan vielä heittää, että vaihtoa harkitsevat ihmiset siellä jossain: älkää hylätkö jotain vaihtokohdetta vain siksi, että kohdemaan kielen opiskelusta on aikaa. Mikä muka olisi tehokkaampi tapa oppia kieltä kuin vieraaseen maahan muuttaminen?
10/03/2010
Taiteiden yö à la Pariisi
Hmm. Lieneeköhän Nuit Blanche saanut nimensä seuraavan aamun tunnelmien mukaan? Oma piikkisika aivoissa -fiilis tosin johtunee flunssasta eikä suinkaan niistä muutamasta lasillisesta kahden euron Bourdeaux'ta. Harmitti hieman, että jouduin lähtemään aikaisemmin kotiin kuin oli suunniteltua, mutta kuumeinen olo ei oikein antanut tilaa illasta nauttimiselle. Ehdittiin silti paljon: tuli nähtyä Palais du Tokyo (ihan kuin Kiasma!!), käveltyä Saint Pauliin, istuttua Seinen rannalla katsellen ja kuunnellen kitarakonserttia ja käytyä Marais'ssa jazzkonsertissa.
Pariisi on mahtava.
Hôtel de Ville oli saanut kylkeensä tuollaisia erikielisiä tekstejä, aika hauska! Yritin bongata suomea, mutten löytänyt... Notre Damen "valoshow" oli aika laimea, mutta sen edustalla Seinen rannalla (=yksi lempipaikoistani) veti kolmen herran poppoo aika hienon setin kitaroineen. Porukkaa kerääntyi kuuntelemaan niin paljon, että käveleminen olisi ollut vaikeaa.
Tänään aion parannella oloa viidellätoista kupilla teetä, mutta taidan tehdä sen Luxembourgin puistossa - täällä paistaa aurinko ja asteita on 24! Hahahaa kärsikää syyssateissanne, suomalaiset! ;)
Pariisi on mahtava.
Hôtel de Ville oli saanut kylkeensä tuollaisia erikielisiä tekstejä, aika hauska! Yritin bongata suomea, mutten löytänyt... Notre Damen "valoshow" oli aika laimea, mutta sen edustalla Seinen rannalla (=yksi lempipaikoistani) veti kolmen herran poppoo aika hienon setin kitaroineen. Porukkaa kerääntyi kuuntelemaan niin paljon, että käveleminen olisi ollut vaikeaa.
Tänään aion parannella oloa viidellätoista kupilla teetä, mutta taidan tehdä sen Luxembourgin puistossa - täällä paistaa aurinko ja asteita on 24! Hahahaa kärsikää syyssateissanne, suomalaiset! ;)
10/02/2010
Lisää kuvia meidän asuntolasta
...Vai olikohan nää sittenkin Versailles'sta? Meen aina näissä sekaisin...
Oon joskus aikaisemminkin Versailles'ssa piipahtanut, mutta viimeksi "vain" puutarhaa kiertämässä ja chateaun sisätiloissa. Tällä kertaa kierrettiin edellämainituiden lisäksi Grand ja Petit Trianon sekä Marie Antoinetten ihana pikku"kylä" - suosittelen näitä kolmea ehdottomasti enemmän kuin pelkkää linna-puutarha -linjaa! Varsinkin se kylä oli melkein ylisöpö...
Itse linnassa on 12. joulukuuta asti käynnissä hyvin mielenkiintoinen näyttely - Takashi Murakamin teoksia on laitettu esille aika ainutlaatuiseen ympäristöön. Jos satutte siis paikalle ennen joulua, tämä kannattaa kyllä katsastaa. Tunnelma oli kyllä vähän sellaista "etsi kolme virhettä" -luokkaa :)
Omasta mielestäni toi näyttely on hauska ja myös jossain määrin aika provosoiva, mutta menkää ihmeessä itse katsomaan!
Tänä iltana on Pariisissa Nuit Blanche klo 21-07, eli sinä aikana on kaikenmoista installaatio-, valoshow- ja muuta tapahtumaa ympäri keskustaa ja lähiympäristöä. Täällä asumisessa onkin just tuo mahtava puoli, että kulttuurin kentällä tapahtuu ihan koko ajan!
Oon joskus aikaisemminkin Versailles'ssa piipahtanut, mutta viimeksi "vain" puutarhaa kiertämässä ja chateaun sisätiloissa. Tällä kertaa kierrettiin edellämainituiden lisäksi Grand ja Petit Trianon sekä Marie Antoinetten ihana pikku"kylä" - suosittelen näitä kolmea ehdottomasti enemmän kuin pelkkää linna-puutarha -linjaa! Varsinkin se kylä oli melkein ylisöpö...
Itse linnassa on 12. joulukuuta asti käynnissä hyvin mielenkiintoinen näyttely - Takashi Murakamin teoksia on laitettu esille aika ainutlaatuiseen ympäristöön. Jos satutte siis paikalle ennen joulua, tämä kannattaa kyllä katsastaa. Tunnelma oli kyllä vähän sellaista "etsi kolme virhettä" -luokkaa :)
Tänä iltana on Pariisissa Nuit Blanche klo 21-07, eli sinä aikana on kaikenmoista installaatio-, valoshow- ja muuta tapahtumaa ympäri keskustaa ja lähiympäristöä. Täällä asumisessa onkin just tuo mahtava puoli, että kulttuurin kentällä tapahtuu ihan koko ajan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)