Pari sanaa ranskalaisesta ruokakulttuurista.
Ensinnäkin, en ole koskaan tajunnut, miten terveellisesti Suomessa oikeastaan syödään. Yliopiston ravintoloiden annosvaihtoehtojen kohdalla lukee ruokien kalori-, rasva- ja suolamäärät, kotona syödään tummaa leipää ja juodaan rasvatonta maitoa.
Ranskassa ei. Täällä syödään aamiaiseksi patonkia, croissanteja ja pain du chocolat'ta ja juodaan supermakeaa cappuccinoa. Yliopiston ruokalassa ei todellakaan näy kasvisruokaa, mutta sen sijaan on joka päivä tarjolla pizzaa, ranskalaisia ja tietenkin patonkia juustolohkareella (sisältyy jokaiseen annokseen). Yllättävää onkin, etten juurikaan ikävöi kuuluisaa suomalaista suklaata, vaan nimenomaan sitä ihan tavallista ruisleipää ja tummaa pastaa. Löysin Franprix'stä (supermarket) tummaa leipää, joka koostuu lähinnä siemenistä, mutta toimii hyvin ruisleivän korvikkeena, ja olin superiloinen että sain viimeinkin syödäkseni jotain muuta kuin sitä ainaista pullaleipää. :) Mutta voi jessus, olisittepa nähneet asuntolan tyttöjen reaktiot kun kaivoin leipäpussin kaapista esiin samana iltana... Keskustelu meni jotensakin seuraavia latuja:
Julie: Ostitko leipää supermarketista?!
Minä: Ööh, juu? Sieltä ne ainakin Suomessa ostetaan...
Julie: Mä en ole koskaan ostanut marketista leipää!
Minä: Ostatteko te oikeasti kaikki leivät boulangeriesta?
Julie: Ööh, juu?
Vielä kovempi haloo nousi, kun pussista paljastui tummaa leipää.
Adele: Siis ei oo totta, syökö joku tota oikeasti?!
Minä. Ööh, juu? Suomessa syön tätä melkein joka päivä.
Melanie: Ei oo totta.
Minä: On se! Sitä paitsi sehän on terveellistä.
Adele: No joo... Mutta en mä sitä silti söisi.
Melanie: Suomalaiset on hulluja.
Loppuajan leipää mupeltaessani tytöt tuijottivat lautastani ikään kuin vahtien, syönkö nyt ihan oikeasti sitä terveysleipää vai huijaanko vaan. Ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoisia...
Suklaan suhteen olen tehnyt tässä oleskeluni aikana myös pientä kenttätutkimusta. Hieman yllätti, että täällä ei kaupasta löydä tavallista maitosuklaata. Eniten tarjolla on tummaa suklaata, lähinnä aika pieninä levyinä, sekä jonkin verran valkosuklaata. Mutta tumma suklaa on käsittääkseni sitä terveellisintä, joten kai tämä on ihan hyvä ero Suomeen verrattuna. :) Rasvatonta maitoa en ole vielä löytänyt, kevytmaitoa vain. Hassuja pikku eroja tällaiset, mutta vaikuttavat silti paljon - olen niin tottunut ostamaan kaupasta itselleni just niitä tiettyjä tuotteita, että nyt vasta havahtuu, kun niitä ei enää saakaan mistään. Saa nähdä, mitä tämä vuosi oikein tuo tullessaan - pari kaksoisleukaa varmaan ainakin... ;)
9/30/2010
Prahan kyldyyrikerho
Moi oon Essi ja kävin Prahassa!
Mitään kattavaa Praha-opasta en ala tässä väsäämään, mutta annan teille neljä vinkkiä.
1. Käykää Mucha-museossa. (Siis siinä tapauksessa että pidätte art nouveausta yhtä paljon kuin tämän blogin kirjoittaja.)
2. Juokaa kaakaota art nouveau -kahvilassa Municipal Housessa. (Niin, kävikö siis selväksi että pidän art nouveausta?)
3. Käykää katsomassa balettiesitys kaupunginteatterissa. Halvimmat liput 4 euroa, ja on muuten tasan sen arvoista. Rakennus itsessään on jo aika pömpöösi sisältä; kultaa, brokadia ja kattomaalauksia näkyy riittämiin. Käytiin tsekkaamassa Joutsenlampi, ja vaikka esityksestä itsestään löytyi hieman kritisoitavaa (tanssijoiden pukujen värejä ei ollut suunniteltu kunnolla, Petipan koreografiaa oli helpotettu rankasti, jokaisen tanssin jälkeen balleriinat niiasivat ja yleisö taputti), niin kyllä se lavalla näkyvä tylli ja kimallus aina uppoaa. ;)
4. Kaarlen siltahan on aina päiväsaikaan täynnä turisteja. Käykää siis katsastamassa se yhden aikoihin yöllä, niin näette muutakin kuin ne matkailijamassat! Kameraa ei sattunut mukaan kyseiselle piipahdukselle, mutta vakuutan, että oli hieno kokemus.
Ja jokerivinkkinä: yöpykää ystävänne luona prahalaisessa asuntolassa, jos mahdollista. Aikamoinen elämys. (Kiitos vielä, Elisa!! :D )
...Ja koska glamöröösi elämä ei loppunut Prahaan, käytiin tänään kielikurssiporukan kanssa Versailles'ssa. Siitä haluan tosin tehdä erillisen sepustuksen heti kun ehdin ja netti suostuu toimimaan, joten tästä tähän, hei ja hyvät yöt!
9/23/2010
Katso merta
Aargh - kuinka paljon voikaan vihata sanoja "Ensisijaiseen langattomaan verkkoon ei saada yhteyttä"? Vastailen sähköposteihin heti, kun tämä raivostuttava netti suostuu toimimaan pitempään kuin kolmen minuutin ajan kerrallaan... Älkää siis ihmetelkö, jos vastaus viipyy.
Olin tosiaan toissailtana Natan kanssa italialaisen Darion kämpässä keskellä kutosta (6ème arr.) syömässä ihan mielettömiä italialaisia gourmetluomuksia. Dario oli sanonut Natalle, että pojat aikovat keskenään "vähän kokkailla", ja että tytöt voisivat tulla sitten arvostelemaan lopputuloksen. Odotin siis jotain pizza-pasta -linjaa, mutta tarjolla olikin mm. risotto milanesea ja wienerschnitzeleitä. Mun arvosteluksi ehkä riittää se, että vielä tänäänkin tunnen halkeavani... Oli hauska huomata, kuinka eri tavalla italialaiset käyttäytyvät ruokapöydässä; huutoa, käsien viuhtomista ja käsien läimimistä pöytään nähtiin aika tavalla. Darion kämppä on täynnä design-tuotteita, ja kylppäriin olisin voinut jäädä asumaan - jotkut on sitten vaan asuntomarkkinoiden hannuhanhia.
Eilen puolestaan lähdettiin illalla kielikurssiryhmän kanssa istumaan iltaa baariin nimeltä La Patache, joka löytyy Jacques Bonsergent -metroaseman läheltä (linja 5). Suosittelen lämpimästi, ei tainnut olla yhtäkään muuta ulkomaalaista koko baarissa meidän lisäksi, eli tosi autenttinen meno. Mojitoa ja margaritaa myydään litroissa, ja juustolautanen on yksi parhaimmista ikinä. En voi muuta kuin todeta, että ryhmän vaihtaminen oli todella älykäs veto - nauroin eilen mahani kipeäksi loistoseurassa! Täällä myös harrastetaan sitä poskipussailua hyvin paljon, eli älkää ihmiset säikähtäkö, jos Suomessakin alan yhtäkkiä muiskautella koväaanisesti korvanjuuressanne. Maassa maan tavalla ja sitä rataa.
Tänään oli (jälleen) lakkopäivä, eli jotkin metro- ja RER-linjat olivat täysin tukossa. Meidän kielikurssituntimme oli kaikki tältä päivältä peruttu tuon lakon takia, ja olin ihan hilppasen iloinen, koska sain kerrankin nukkua muutaman tunnin pidempään. Uni olikin tarpeen, koska tänään on puolestaan tiedossa jotkin bileet jossain (älkää kysykö, en minäkään tiedä). Huomenna on puolestaan kielikurssin viimeinen päivä, ja seuraavana aamuna lähden superaikaisella koneella Prahaan - tähän koneella istumiseen taitaa siis olla tiedossa tauko. :) Hyvät loppu- ja alkuviikot jokaiselle, palaillaan!
Ps. Otsikko tulee siitä, kun yksi Darion ystävistä kertoi suomenkielen sanojen "katso merta" tarkoittavan italiaksi jotain aika... No jaa, en taida kääntää sitä nyt tähän. Pointti oli siis se, että italia ja suomi muistuttavat toisiaan aika paljon.
Olin tosiaan toissailtana Natan kanssa italialaisen Darion kämpässä keskellä kutosta (6ème arr.) syömässä ihan mielettömiä italialaisia gourmetluomuksia. Dario oli sanonut Natalle, että pojat aikovat keskenään "vähän kokkailla", ja että tytöt voisivat tulla sitten arvostelemaan lopputuloksen. Odotin siis jotain pizza-pasta -linjaa, mutta tarjolla olikin mm. risotto milanesea ja wienerschnitzeleitä. Mun arvosteluksi ehkä riittää se, että vielä tänäänkin tunnen halkeavani... Oli hauska huomata, kuinka eri tavalla italialaiset käyttäytyvät ruokapöydässä; huutoa, käsien viuhtomista ja käsien läimimistä pöytään nähtiin aika tavalla. Darion kämppä on täynnä design-tuotteita, ja kylppäriin olisin voinut jäädä asumaan - jotkut on sitten vaan asuntomarkkinoiden hannuhanhia.
Eilen puolestaan lähdettiin illalla kielikurssiryhmän kanssa istumaan iltaa baariin nimeltä La Patache, joka löytyy Jacques Bonsergent -metroaseman läheltä (linja 5). Suosittelen lämpimästi, ei tainnut olla yhtäkään muuta ulkomaalaista koko baarissa meidän lisäksi, eli tosi autenttinen meno. Mojitoa ja margaritaa myydään litroissa, ja juustolautanen on yksi parhaimmista ikinä. En voi muuta kuin todeta, että ryhmän vaihtaminen oli todella älykäs veto - nauroin eilen mahani kipeäksi loistoseurassa! Täällä myös harrastetaan sitä poskipussailua hyvin paljon, eli älkää ihmiset säikähtäkö, jos Suomessakin alan yhtäkkiä muiskautella koväaanisesti korvanjuuressanne. Maassa maan tavalla ja sitä rataa.
Tänään oli (jälleen) lakkopäivä, eli jotkin metro- ja RER-linjat olivat täysin tukossa. Meidän kielikurssituntimme oli kaikki tältä päivältä peruttu tuon lakon takia, ja olin ihan hilppasen iloinen, koska sain kerrankin nukkua muutaman tunnin pidempään. Uni olikin tarpeen, koska tänään on puolestaan tiedossa jotkin bileet jossain (älkää kysykö, en minäkään tiedä). Huomenna on puolestaan kielikurssin viimeinen päivä, ja seuraavana aamuna lähden superaikaisella koneella Prahaan - tähän koneella istumiseen taitaa siis olla tiedossa tauko. :) Hyvät loppu- ja alkuviikot jokaiselle, palaillaan!
Ps. Otsikko tulee siitä, kun yksi Darion ystävistä kertoi suomenkielen sanojen "katso merta" tarkoittavan italiaksi jotain aika... No jaa, en taida kääntää sitä nyt tähän. Pointti oli siis se, että italia ja suomi muistuttavat toisiaan aika paljon.
9/21/2010
Safety first
Kiitos rakkaat ystävät huolehtimisestanne, voin rauhoitella teitä kaikkia tätä kautta. Päivän suurin huolehtimisen aihe oli lähinnä reikä sukkahousuissa (taas yhdet rikki), ei suinkaan terrorismi. Täällä on isoimmat metroasemat täynnä vartijoita - tosin nekin on vähän pelottavia jostain syystä. Ehkä ne käsivarren pituiset pyssyt jotenkin vaikuttaa asiaan.
Asuinympäristössäni sen sijaan räjähdysvaara on suuri... Nimittäin vatsani räjähdysvaara, ahaha. (Yritän keksiä ensi postaukseen vähän parempia vitsejä, lupaan sen.) Täällä asuntolassa nimittäin on tosi hyvä yhteishenki, mikä ilmenee mm. siten, ettäNata kokkaa ja minä syön kaikki jakavat keskenään jotain pientä, kuten suklaata, hedelmäpaloja, keksejä tai vastaavaa. Lopputulos on yleensä se, että kaikki syövät vähän liikaa.
Tämän asuntolan häkellyttävä puoli on myös sataprosenttinen feminiinisyys. Laittakaa 35 kappaletta suunnilleen samanikäisiä tyttöjä samaan taloon ja tutkikaa, mitkä ovat seuraukset. Empiirisen tutkimuksen tulokset ovat: korkokenkien kopinaa käytävissä, hajuveden tuoksua ja kateellisia katseita, kun menet aamulla yliopistolle (mulla on sama matka kaikkien komeiden pukumiesten kanssa). Yksi ranskalainen tyttö pyysi jopa, että esittelisin hänelle vaatekaappiani. Sanoin, että tokihan se passaa, ja tyttö vaati lopulta, että levitän kaikki mekkoni ja hameeni sängylle, jotta hän näkee ne paremmin. Meistä tuli heti kavereita.
(Kannattaa muuten lukea tämä mielenkiintoinen artikkeli Wikipediasta tähän loppuun. Anteeksipyynnöt sille, joka vetäisi edellisen kappaleen luettuaan ne palkokasvin siemenet sieraimiinsa, tarkoitukseni ei ole tokikaan loukata ketään.)
Nyt pahoittelen väsynyttä läppää ja lähden viettämään iltaa italialaisen ruuan parissa, ciao!
Asuinympäristössäni sen sijaan räjähdysvaara on suuri... Nimittäin vatsani räjähdysvaara, ahaha. (Yritän keksiä ensi postaukseen vähän parempia vitsejä, lupaan sen.) Täällä asuntolassa nimittäin on tosi hyvä yhteishenki, mikä ilmenee mm. siten, että
Tämän asuntolan häkellyttävä puoli on myös sataprosenttinen feminiinisyys. Laittakaa 35 kappaletta suunnilleen samanikäisiä tyttöjä samaan taloon ja tutkikaa, mitkä ovat seuraukset. Empiirisen tutkimuksen tulokset ovat: korkokenkien kopinaa käytävissä, hajuveden tuoksua ja kateellisia katseita, kun menet aamulla yliopistolle (mulla on sama matka kaikkien komeiden pukumiesten kanssa). Yksi ranskalainen tyttö pyysi jopa, että esittelisin hänelle vaatekaappiani. Sanoin, että tokihan se passaa, ja tyttö vaati lopulta, että levitän kaikki mekkoni ja hameeni sängylle, jotta hän näkee ne paremmin. Meistä tuli heti kavereita.
(Kannattaa muuten lukea tämä mielenkiintoinen artikkeli Wikipediasta tähän loppuun. Anteeksipyynnöt sille, joka vetäisi edellisen kappaleen luettuaan ne palkokasvin siemenet sieraimiinsa, tarkoitukseni ei ole tokikaan loukata ketään.)
Nyt pahoittelen väsynyttä läppää ja lähden viettämään iltaa italialaisen ruuan parissa, ciao!
9/20/2010
Pariisin Taj Mahal
Easy like Sunday morning, niinkuin se laulukin menee! Tänään oli ohjelmassa pitkä brunssi tyttöjen kanssa keittiössä, jonka jälkeen suunnattiin Louvreen. Taulujen löytäminen ihmismassojen takaa osoittautui kuitenkin aika haastavaksi, joten päätettiin sen sijaan lähteä Montmartrelle hengailemaan. Jos en asuisi Montparnassella, haluaisin kämpän nimenomaan Taiteilijakukkulalta.
Aamu, ylivalottunut kuva, Louvre, minä ja Julie.
Keskityin Montmartrella.
Löydettiin maailman suloisin cupcake-leipomo, eikä sieltä tietenkään voinut poistua tyhjin käsin...
Maaninen ilme johtuu leivoksesta.
Montmartre on täynnä mahtavia secondhand-kauppoja, ja löysin yhdestä ehkä hienoimmat kumpparit ikinä:
Nyt vaan odotetaan niitä sateita - tähän asti täällä on riittänyt lämpöä ja aurinkoa. :D
Illat kaikille!
9/19/2010
Tropicalia
Pari viime päivää ja yötä on mennyt viilettäessä ympäri Pariisia sellaisella vauhdilla, että tämäkin luonnonkihara letti oikenee. Väsymys on tässä vaiheessa sitä luokkaa, että sikainfluenssapiikki-narkolepsiakin jäisi kakkoseksi. Toisaalta on kyllä ollut aika mahtavaa tutustua uusiin tyyppeihin, vierailla itselle entuudestaan oudoilla kulmilla, nähdä kulttuurien kohtaamisia (vaihtareita tulee tänne vaikka mistä) ja ihan vaan tietää, että jos haluan, voin kävellä Musée d'Orsayhin tai latinalaiskortteleihin.
Hassu sattuma myös, että Nanterren ainoa toinen suomalaisvaihtari sattui samaan kielikurssiryhmään kuin minä. :) Sain kutsun kyseisen neitosen ja hänen poikaystävänsä järjestämiin illanistujaisiin, jotka pidettiin pariskunnan Gare du Nordin läheisyydessä sijaitsevassa kämpässä. Tässä vaiheessa täytyy huomauttaa, että ei ehkä kannata tehdä kuten minä ja Nata eilen, eli kävellä kyseisellä alueella kello kahden korvilla yöllä. Liikkeellä on aika hämärää porukkaa. Kerroin kokemuksesta Julielle tänään, ja toinen kuunteli suu auki: "Eikö teille oo sanottu, ettei siellä kannata kävellä edes päiväsaikaan?!" Hmm, no, läksy opittu, eikä mitään onneksi tapahtunut... :) Asunto itsessään oli kyllä aika superhieno, ja täynnä kiinnostavia ihmisiä - ruotsalaisiakin oli kutsuttu, ja huomasin, että kyllä se svenska vielä multakin taipuu!
Yksi hienoista asioista täällä on myös musiikkivinkkien jakaminen. Eilisiltaisten juhlien aikana soi uudestaan ja uudestaan Caetano Veloson Tropicalia, ja nyt olen luukuttanut samaa laulua noin parikymmentä kertaa putkeen.
(Se toimii painamalla playta.)
Tänä viikonloppuna on Pariisissa myös Journée du patrimoine -tapahtuma, eli monet sellaiset paikat, joihin yleisöä ei yleensä päästetä, ovat avoinna kaikille. Yritettiin tänään asuntolan tyttöjen kanssa päästä aika moneen paikkaan, mutta jonot joka rakennukseen olivat yhtään liiottelematta kilometrien pituisia, eli päätettiinkin mennä jätskille. :) Huomenna uusi yritys, peukut pystyyn!
PS. Joskus sitä iskee kaukokaipuu näin ulkomaillakin. Arvatkaa kuka buukkasi tarjouslennot Prahaan ensi viikonlopuksi? :D
Hassu sattuma myös, että Nanterren ainoa toinen suomalaisvaihtari sattui samaan kielikurssiryhmään kuin minä. :) Sain kutsun kyseisen neitosen ja hänen poikaystävänsä järjestämiin illanistujaisiin, jotka pidettiin pariskunnan Gare du Nordin läheisyydessä sijaitsevassa kämpässä. Tässä vaiheessa täytyy huomauttaa, että ei ehkä kannata tehdä kuten minä ja Nata eilen, eli kävellä kyseisellä alueella kello kahden korvilla yöllä. Liikkeellä on aika hämärää porukkaa. Kerroin kokemuksesta Julielle tänään, ja toinen kuunteli suu auki: "Eikö teille oo sanottu, ettei siellä kannata kävellä edes päiväsaikaan?!" Hmm, no, läksy opittu, eikä mitään onneksi tapahtunut... :) Asunto itsessään oli kyllä aika superhieno, ja täynnä kiinnostavia ihmisiä - ruotsalaisiakin oli kutsuttu, ja huomasin, että kyllä se svenska vielä multakin taipuu!
Yksi hienoista asioista täällä on myös musiikkivinkkien jakaminen. Eilisiltaisten juhlien aikana soi uudestaan ja uudestaan Caetano Veloson Tropicalia, ja nyt olen luukuttanut samaa laulua noin parikymmentä kertaa putkeen.
(Se toimii painamalla playta.)
Tänä viikonloppuna on Pariisissa myös Journée du patrimoine -tapahtuma, eli monet sellaiset paikat, joihin yleisöä ei yleensä päästetä, ovat avoinna kaikille. Yritettiin tänään asuntolan tyttöjen kanssa päästä aika moneen paikkaan, mutta jonot joka rakennukseen olivat yhtään liiottelematta kilometrien pituisia, eli päätettiinkin mennä jätskille. :) Huomenna uusi yritys, peukut pystyyn!
PS. Joskus sitä iskee kaukokaipuu näin ulkomaillakin. Arvatkaa kuka buukkasi tarjouslennot Prahaan ensi viikonlopuksi? :D
9/16/2010
Klisee
Pitkän kielikurssipäivän päätteeksi on aika väsynyt - 5 tuntia ranskan opettelua putkeen ihan inasen uuvuttaa. Siksi lähdettiin tänään Natan kanssa illaksi lepäilemään Eiffelille. (Ja tietysti oli pakko ottaa pari perinteistä turistiotosta...)
Kielikurssi oli aika erikoisesti järjestetty - se on tosiaan Nanterren yliopiston oma kurssi, jolle piti ilmoittautua jo hakuvaiheessa. Samassa paperissa oli kohta, jossa piti valita oman ranskankielen taito kolmesta vaihtoehdosta (beginner - intermediate - advanced). Oon aika varma että kaikki Erasmukset on raksineet sen intermediate-boksin, eli meidät oli vähän kuin arvottu kymmeneen eri ryhmään.
Mut oli laitettu todella edistyneiden kanssa samaan ryhmään, mikä alkoi eilen jo ahdistaa aika tavalla. Pyysin lupaa vaihtaa ryhmää, ja tänään pääsin sitten enemmän omantasoisten kanssa samaan porukkaan. Kannatti, koska nyt ymmärrän jo neljä viidesosaa open puheesta ja tajuan oikeasti mitä milloinkin pitää tehdä. Porukkakin vaikuttaa vähän omanlaisemmalta.
Asuntolassa asuminen on osoittautunut tosi hyväksi ratkaisuksi. Tyttöihin tutustuu väkisinkin, ja olen saanut jo viikossa pari ystävää. Täällä on niin vähän tyttöjä, että asuntolan me-henki on tosi korkealla! Ja kuten sanottua, Montparnassen alue on ihan huippu. En taida lähteä täältä kulumallakaan... ;)
9/14/2010
Knoppitietoa
Viime päivinä olen:
- kävellyt rikki noin kolmet sukkahousut
- ostanut mustan villabaskerin (no hei, tässähän ollaan pariisilaisia)
- yrittänyt ymmärtää ranskaa ja myös puhua sitä, mikä on vaikeampaa kuin luulisi
- kävellyt pitkin katuja patonki kainalossa ja tajunnut, miksi se on pakko kantaa niin (ne leivotaan niin pitkiksi, ettei ne mahdu minkään valtakunnan pussiin)
- ihmetellyt, miksi Suomessa ei myydä kookosjugurttia
- kuullut espanjalaisen vaihto-oppilaan suusta, että näytän ihan Björkiltä (enkä näytä)
- kommunikoinut melkein kaikilla kielillä, joilla osaan sanoa edes "päivää" ja "kiitos"
- vieraillut italialaisten vaihto-oppilaiden uskomattomassa asunnossa keskellä 1. arrondissementia (ikkunoista näkyi Pariisin kattoja)
- syönyt superhyvää venäläistä ruokaa
- ostanut vahingossa kilon vihreitä oliiveja
- ja oppinut välttämään pahinta ruuhka-aikaa metrossa.
9/12/2010
Pom-pom-Pompidou & Blah-Blahnik*
Huuh mikä päivä! Tutustuin vähän kuin vahingossa uusiin ihmisiin heti aamulla - asuntolan keittiö olisi varmaan läheiskammoisen pahin painajainen. (Mutta for the record, musta se on siis tosi kiva paikka.) Päätettiin yhteistuumin lähteä samantien Centre Pompidou'hun neljän naisen voimin, ja kyllä, se on kuulkaa hieno keskus se. Etenkin jos moderni taide nappaa. Ja ylimmän kerroksen näkymät Pariisiin on myös aika kivat.
Nälkä alkoi jossain vaiheessa sumentaa näkökenttää siinä määrin, että erotimme taideteoksista vain ne ruoka-aiheiset, eli oli aika palata asuntolalle lasagnepatojen ääreen. Mutta ei iltaa ilman iltakävelyä: lähdettiin Natan kanssa vielä kävelemään Notre Damelle. Vitonen (5. arrondissement siis) on huippu varsinkin iltaisin. (Nata, if you're reading this, thanks for the company, you're the best :D)
Piti laittaa itsestäkin joku kuva, niin uskotte että kyllä minä täällä oikeesti asun.
Loppuillan meinaan panikoida huomista kielikurssin alkua. Argh, on taas pakko olla supersosiaalinen ja luoda yhteyksiä... Toisaalta, kavereiden saaminen on kyllä aika kivaa. No, jännittää silti.
* Blah-Blahnik = a joke invented by Nata's boyfriend. (You happy now? ;D)
Piti laittaa itsestäkin joku kuva, niin uskotte että kyllä minä täällä oikeesti asun.
Loppuillan meinaan panikoida huomista kielikurssin alkua. Argh, on taas pakko olla supersosiaalinen ja luoda yhteyksiä... Toisaalta, kavereiden saaminen on kyllä aika kivaa. No, jännittää silti.
* Blah-Blahnik = a joke invented by Nata's boyfriend. (You happy now? ;D)
9/11/2010
Suurmiehiä ja piennaisia
Jännä, miten aina kun jättää kameran asuntolalle, löytää miljoona kuvaamisen arvoista asiaa! Kävelin tänään ennätysmäisen paljon, Montparnasselta Rue de Rivolille, Louvrelta Riemukaarelle, sieltä Eiffelille ja lopuksi Musée d'Orsayn luo. Pidän tästä itsekseen vaeltelusta - Pariisissa sitä kannattaa ihan totta harrastaa, näkee paljon kaikenlaista. Päiväkin oli helteinen, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Nyt tiedän miltä Aku Ankasta tuntui sen Carl Barksin Leirielämää-tarinan lopussa, jolloin se urospeura poseerasi kalliolla eikä Akulla ollut kameraa... No jaa, onhan tässä vajaat kymmenen kuukautta aikaa vielä. :)
Mutta eilisestä: olin perjantai-aamuna rauhallisen hetken tarpeessa, ja suunnistin siis naapuruston ehdottomasti hiljaisimpaan paikkaan: Montparnassen hautausmaalle. En yleensä harrasta tällaista kuuluisuuksien nimien bongailua hautakivistä, Pere Lachaisellakaan en ole koskaan käynyt. Aluksi se tuntuikin vähän omituiselta, mutta seisoskellessani keskellä hautakiviä tuli vanha herrasmies kysymään, olenko eksyksissä. Sanoin, että en, mutta en oikein tiedä minne päin lähteä. Vaari innostui kun kuuli, mitä opiskelen, joten hän lähti opastamaan hautakiviviidakkoon, kertoili kiinnostavia tarinoita taiteilijoista ja kirjailijoista, esitteli omituisia hautapaaseja ja näytti paaden, johon henkilön kuolinvuodeksi oli merkitty vuosi 2036. Kierrätettyään minua vajaan tunnin ajan herra kiitti että olin jaksanut kuunnella hänen "jaarituksiaan" ja katosi takavasemmalle niin nopeasti, että hädin tuskin ehdin sopertaa merci beaucoup tämä oli todella kiinnostavaa oli mukava tavata ja kiitos vielä kerran ja hyvää loppupäivää. Tuollaisia ihmisiä pitäisi olla enemmän!
Tour Montparnassekin näytti vähän suurelta hautapaadelta, pelottavaa. :D
Päivä siis alkoi hyvin, ja vain parani hautausmaalla vierailun jälkeen: kävin Montmartrella pyörähtämässä asuntolasta tuttujen Nathalian ja ranskalaisen Mélanien kanssa. Kyllä tää Pariisi on aika tosi jees - tajusin sen tänään seisoessani lähikaupan kassajonossa, kun kaiuttimista alkoi tulvia Edith Piafin Rien de rien ja kassatäti kehui mekkoani. :) Jaa mitkä töykeät asiakaspalvelijat?
Mutta eilisestä: olin perjantai-aamuna rauhallisen hetken tarpeessa, ja suunnistin siis naapuruston ehdottomasti hiljaisimpaan paikkaan: Montparnassen hautausmaalle. En yleensä harrasta tällaista kuuluisuuksien nimien bongailua hautakivistä, Pere Lachaisellakaan en ole koskaan käynyt. Aluksi se tuntuikin vähän omituiselta, mutta seisoskellessani keskellä hautakiviä tuli vanha herrasmies kysymään, olenko eksyksissä. Sanoin, että en, mutta en oikein tiedä minne päin lähteä. Vaari innostui kun kuuli, mitä opiskelen, joten hän lähti opastamaan hautakiviviidakkoon, kertoili kiinnostavia tarinoita taiteilijoista ja kirjailijoista, esitteli omituisia hautapaaseja ja näytti paaden, johon henkilön kuolinvuodeksi oli merkitty vuosi 2036. Kierrätettyään minua vajaan tunnin ajan herra kiitti että olin jaksanut kuunnella hänen "jaarituksiaan" ja katosi takavasemmalle niin nopeasti, että hädin tuskin ehdin sopertaa merci beaucoup tämä oli todella kiinnostavaa oli mukava tavata ja kiitos vielä kerran ja hyvää loppupäivää. Tuollaisia ihmisiä pitäisi olla enemmän!
Tour Montparnassekin näytti vähän suurelta hautapaadelta, pelottavaa. :D
Päivä siis alkoi hyvin, ja vain parani hautausmaalla vierailun jälkeen: kävin Montmartrella pyörähtämässä asuntolasta tuttujen Nathalian ja ranskalaisen Mélanien kanssa. Kyllä tää Pariisi on aika tosi jees - tajusin sen tänään seisoessani lähikaupan kassajonossa, kun kaiuttimista alkoi tulvia Edith Piafin Rien de rien ja kassatäti kehui mekkoani. :) Jaa mitkä töykeät asiakaspalvelijat?
9/10/2010
Musée Rodin et une amie
Tapasin eilen aamulla asuntolan keittiössä saksalais-latvialais-venäläisen Nathalian, joka on myös täällä vaihto-oppilaana. Juteltiin pitkään ja lopulta päätettiin lähteä yhdessä kiertelemään keskustaa kohti. Lopulta osuimme Musée Rodinin kulmille Invalides'n lähelle, ja houkuttelin Nathalian seuraksi sisään. :) Ihan ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, vaikka aika harva sitä tunteekaan - päivän tunnelmia kuvina, s'il-vous-plaît!
Sain eilen aamulla kuulla hyvin surullisia uutisia kotimaasta, joten runosuoni ei oikein syki vielä tällä hetkellä. Huomenna ehkä lisää tästä päivästä - au revoir!
9/08/2010
Found in translation
Tämä päivä on ollut ihan kuin jokin Sofia Coppolan leffa.
Puhuin eilen illalla Skypessä ystäväni kanssa, ja heräsin tänä aamuna hurjaan haikeuteen. Juliekin oli muualla, ja ulkona ripotteli vähän vettä. Mieli alkoi olla jo vähän maassa, mutta keittiöön mennessä törmäsin La Directriceen eli johtajattareen. Meillä on jo keskenämme oma kieli, jota kutsun frenglanniksi - kumpikin sekoittaa ranskaa ja englantia sopivassa suhteessa. Directrice on hyvin sympaattinen, nytkin pysäytti kulkuni ja alkoi kysellä, viihdynkö asuntolassa, onko huoneeni okei, tulenko juttuun Julien kanssa ja ikävöinkö perhettäni ja kavereitani. Pitkän juttutuokion jälkeen olo oli jo parempi, ja aamiaisen jälkeen se lähenteli jo hyvää - tässä lähellä myydään parasta kookosjugurttia, jota olen koskaan maistanut.
Päätin lopulta lähteä kiertelemään lähikatuja ilman kameraa (en jaksa sateella oikein kuvata = laiska). Lopulta kävi niin, että tulin tassutelleeksi Notre Damelle ja takaisin; viisi tuntia apostolinkyytiä sadevesilammikoissa aiheutti kyllä ongelman nimeltä pesusienikengät, mutta nyt osaan todellakin navigoida täällä! Matka olisi toki mennyt huomattavasti nopeammin, ellen olisi pysähdellyt jatkuvasti... Löysin suloisia sisustusliikkeitä, hienoja viiniputiikkeja joissa herrat nyrpistelivät neniään lasien yllä, hyväntuoksuisia teesalonkeja maistiaisineen, boulangerien johon oli kymmenen metrin jono sekä katumarkkinat, joilla myytiin vähän kaikkea crêpeistä imureihin.
Notre Damella pörisi hurja turistilauma kamerat napsuen, kuten tavallista. Kävin sisällä Rouvassa pitämässä sadetta ja suosittelen, oli hienon tunnelmallista.
Loppupäätelmä: Pariisissa on kyllä aika vaikeaa olla surullinen, tämähän on sentään Pariisi. :) Aina löytyy tekemistä ja nähtävää, ja joku vartijasetä, joka näkee kun levität karttaa ja huudahtaa: "Aaaah, you are looost, ma framboise, non?" Ei täällä voi olla pahalla tuulella!
Puhuin eilen illalla Skypessä ystäväni kanssa, ja heräsin tänä aamuna hurjaan haikeuteen. Juliekin oli muualla, ja ulkona ripotteli vähän vettä. Mieli alkoi olla jo vähän maassa, mutta keittiöön mennessä törmäsin La Directriceen eli johtajattareen. Meillä on jo keskenämme oma kieli, jota kutsun frenglanniksi - kumpikin sekoittaa ranskaa ja englantia sopivassa suhteessa. Directrice on hyvin sympaattinen, nytkin pysäytti kulkuni ja alkoi kysellä, viihdynkö asuntolassa, onko huoneeni okei, tulenko juttuun Julien kanssa ja ikävöinkö perhettäni ja kavereitani. Pitkän juttutuokion jälkeen olo oli jo parempi, ja aamiaisen jälkeen se lähenteli jo hyvää - tässä lähellä myydään parasta kookosjugurttia, jota olen koskaan maistanut.
Päätin lopulta lähteä kiertelemään lähikatuja ilman kameraa (en jaksa sateella oikein kuvata = laiska). Lopulta kävi niin, että tulin tassutelleeksi Notre Damelle ja takaisin; viisi tuntia apostolinkyytiä sadevesilammikoissa aiheutti kyllä ongelman nimeltä pesusienikengät, mutta nyt osaan todellakin navigoida täällä! Matka olisi toki mennyt huomattavasti nopeammin, ellen olisi pysähdellyt jatkuvasti... Löysin suloisia sisustusliikkeitä, hienoja viiniputiikkeja joissa herrat nyrpistelivät neniään lasien yllä, hyväntuoksuisia teesalonkeja maistiaisineen, boulangerien johon oli kymmenen metrin jono sekä katumarkkinat, joilla myytiin vähän kaikkea crêpeistä imureihin.
Notre Damella pörisi hurja turistilauma kamerat napsuen, kuten tavallista. Kävin sisällä Rouvassa pitämässä sadetta ja suosittelen, oli hienon tunnelmallista.
Loppupäätelmä: Pariisissa on kyllä aika vaikeaa olla surullinen, tämähän on sentään Pariisi. :) Aina löytyy tekemistä ja nähtävää, ja joku vartijasetä, joka näkee kun levität karttaa ja huudahtaa: "Aaaah, you are looost, ma framboise, non?" Ei täällä voi olla pahalla tuulella!
9/07/2010
Juoksentelua
Nyt on sitten huonetoverikin tavattu. Julie on Orléansista, pari vuotta vanhempi ja vaikuttaa tosi symppikseltä. Heti alkutekijöikseen se kysyi, haluaisinko mennä sen kanssa kiertämään vähän korttelia niin hän voisi samalla esitellä paikkoja. Tietysti suostuin, ja nyt sitten tiedän, että lähimmästä boulangeriesta ei saa ostaa patonkia (ei tarpeeksi rapeaa), japanilaisesta kannattaa hakea takeawayta (opiskelijoille -20%) ja että kahden korttelin päästä saa parhaat pain au chocolat't (superisoja). Julie on tosi auttavainen ja kyselee paljon, muun muassa suomalaisten talojen lämmityksestä. Ja pakko mainita erikseen, että sillä on todella hyvä kenkämaku. :)
Tänään matkustin yliopistolle ilmoittautumaan. Kyseessä on siis Université Paris X Nanterre La Défense, joka sijaitsee parinkymmenen minuutin junamatkan päässä keskustasta. Yliopistoalue on hervottoman kokoinen, mutta siellä on aika helppo liikkua. Byrokratia sai kyllä aikaan harmaita hiuksia - jokainen asia pitää toimittaa eri rakennukseen eri henkilölle ja joka paperista pitää olla noin seitsemän kopiota. Yliopiston kansainvälisten asioiden toimistoväki oli vielä erityisen auttamishaluttomia, mikä osaltaan kyllä aiheutti aika kovan kaipuun Suomen kampukselle. Onneksi löysin lopulta oman opintolinjani Erasmusvastaavan, joka a) puhuu loistavaa englantia täydellisellä brittiaksentilla b) on tehokas ja auttavainen sekä c) neuvoi tarkalleen, missä mun pitää olla ja koska. Helpotus.
Tutustuin muutamaan vaihtariin tänään, japanilaiseen, luxemburgilaiseen, kyproslaiseen ja espanjalaiseen. Muita suomalaisia en tavannut koko päivänä. Sinänsä hyvä, tulee puhuttua muitakin kieliä. :) Asuntolassa kun istuu keittiön pöydän ääreen niin heti istuu kolme muuta asukasta seuraksi, eli yksin ei pääse olemaan!
Kävin ympäristössä leikkimässä turistia ja spämmään nyt verkkokalvojanne Montparnassen katunäkymillä tähän loppuun! Täytyy vielä sanoa, että aivan ihana alue on kyllä kyseessä.
Ja koska äiti kuitenkin haluaa nähdä, niin alla myös asuntola etupihalta käsin (meidänkin huoneen ikkuna näkyy!) ja huonetta. :D
Hii, mulla alkaa nyt melkein viikon kestävä vapaa! :) Hmm. Keksiiköhän täällä mitään tekemistä?
Tänään matkustin yliopistolle ilmoittautumaan. Kyseessä on siis Université Paris X Nanterre La Défense, joka sijaitsee parinkymmenen minuutin junamatkan päässä keskustasta. Yliopistoalue on hervottoman kokoinen, mutta siellä on aika helppo liikkua. Byrokratia sai kyllä aikaan harmaita hiuksia - jokainen asia pitää toimittaa eri rakennukseen eri henkilölle ja joka paperista pitää olla noin seitsemän kopiota. Yliopiston kansainvälisten asioiden toimistoväki oli vielä erityisen auttamishaluttomia, mikä osaltaan kyllä aiheutti aika kovan kaipuun Suomen kampukselle. Onneksi löysin lopulta oman opintolinjani Erasmusvastaavan, joka a) puhuu loistavaa englantia täydellisellä brittiaksentilla b) on tehokas ja auttavainen sekä c) neuvoi tarkalleen, missä mun pitää olla ja koska. Helpotus.
Tutustuin muutamaan vaihtariin tänään, japanilaiseen, luxemburgilaiseen, kyproslaiseen ja espanjalaiseen. Muita suomalaisia en tavannut koko päivänä. Sinänsä hyvä, tulee puhuttua muitakin kieliä. :) Asuntolassa kun istuu keittiön pöydän ääreen niin heti istuu kolme muuta asukasta seuraksi, eli yksin ei pääse olemaan!
Kävin ympäristössä leikkimässä turistia ja spämmään nyt verkkokalvojanne Montparnassen katunäkymillä tähän loppuun! Täytyy vielä sanoa, että aivan ihana alue on kyllä kyseessä.
Ja koska äiti kuitenkin haluaa nähdä, niin alla myös asuntola etupihalta käsin (meidänkin huoneen ikkuna näkyy!) ja huonetta. :D
Hii, mulla alkaa nyt melkein viikon kestävä vapaa! :) Hmm. Keksiiköhän täällä mitään tekemistä?
9/06/2010
Perillä
Mitä teille tulee ensimmäisenä mieleen sanoista "Protestanttien asuntola opiskelijatytöille"? Niinpä - nunnanhiippoja, virsien kuorolaulantaa ja sunnuntaiaamun jumalanpalveluksia.
En olisi kyllä osannut odottaa aulassa istuvaa hippityttöä, takapihaa jossa kyseinen hippityttö polttaa hajusta päätellen jotain ihan muuta kuin tupakkaa (äiti: ignoraa edellinen kohta), suurta ja valoisaa huonetta (kiitos VAL-TA-VAN ikkunan, joka on sisäpihalle päin) ja sinne tänne juoksentelevia hoikkia tyttöjä, joita voi kuvailla vain sanaparilla très chic. Jaan huoneen ranskalaisen Julien kanssa, jota en ole vielä nähnyt, mutta se on laittanut korkokenkiä esille kirjahyllyyn. Musta tuntuu, että me voidaan hyvinkin tulla juttuun.
Tulin kentältä asuntolaan taksilla ihan käytännön syistä; mukana on niin paljon tavaraa, ettei tällainen neiti niitä laukkuja niin vain nostelekaan. Kuski totesi että olen tosi onnekas kun tulin just tänään, koska huomenna alkaa lakko myös lentokentällä, eikä junat kulje. Muun muassa rautatietyöläiset, bussikuskit ja jotkut opettajat aikovat osoittaa mieltään. Muuten ihan okei, mutta huomenna sattuu myös olemaan yliopistoon ilmoittautumispäivä... Olin asuntolaan tullessani jo aika hädissäni, että miten nyt sitten pääsen ilmoittautumaan, mutta hippityttö rauhoitteli ja etsi mulle kulkevien junien aikataulut. Huh.
Niin ja tosiaan, huoneessa on oma netti. <3 Meillä on Julien kanssa myös oma suihku ja vessa. Alakerrassa on kellari, josta löytyy mm. vanha flyygeli (aika kamalassa vireessä kylläkin, mutta eihän kaikkea voi saada). Vastapäätä asuntolaa on posti ja korttelin päässä lähin metropysäkki. Taksikuskikin totesi, että very nice area.
Yhteenvetona: kaunis rakennus, kiva henkilökunta, ja kaikki asukkaat tervehtii toisiaan käytävillä. Olo on silti vähän vielä yksinäinen, mutta hei, oon ehtinyt olla täällä vasta pari tuntia. :) Kai se kulttuurishokkikin vaatii vähän enemmän aikaa?
En olisi kyllä osannut odottaa aulassa istuvaa hippityttöä, takapihaa jossa kyseinen hippityttö polttaa hajusta päätellen jotain ihan muuta kuin tupakkaa (äiti: ignoraa edellinen kohta), suurta ja valoisaa huonetta (kiitos VAL-TA-VAN ikkunan, joka on sisäpihalle päin) ja sinne tänne juoksentelevia hoikkia tyttöjä, joita voi kuvailla vain sanaparilla très chic. Jaan huoneen ranskalaisen Julien kanssa, jota en ole vielä nähnyt, mutta se on laittanut korkokenkiä esille kirjahyllyyn. Musta tuntuu, että me voidaan hyvinkin tulla juttuun.
Tulin kentältä asuntolaan taksilla ihan käytännön syistä; mukana on niin paljon tavaraa, ettei tällainen neiti niitä laukkuja niin vain nostelekaan. Kuski totesi että olen tosi onnekas kun tulin just tänään, koska huomenna alkaa lakko myös lentokentällä, eikä junat kulje. Muun muassa rautatietyöläiset, bussikuskit ja jotkut opettajat aikovat osoittaa mieltään. Muuten ihan okei, mutta huomenna sattuu myös olemaan yliopistoon ilmoittautumispäivä... Olin asuntolaan tullessani jo aika hädissäni, että miten nyt sitten pääsen ilmoittautumaan, mutta hippityttö rauhoitteli ja etsi mulle kulkevien junien aikataulut. Huh.
Niin ja tosiaan, huoneessa on oma netti. <3 Meillä on Julien kanssa myös oma suihku ja vessa. Alakerrassa on kellari, josta löytyy mm. vanha flyygeli (aika kamalassa vireessä kylläkin, mutta eihän kaikkea voi saada). Vastapäätä asuntolaa on posti ja korttelin päässä lähin metropysäkki. Taksikuskikin totesi, että very nice area.
Yhteenvetona: kaunis rakennus, kiva henkilökunta, ja kaikki asukkaat tervehtii toisiaan käytävillä. Olo on silti vähän vielä yksinäinen, mutta hei, oon ehtinyt olla täällä vasta pari tuntia. :) Kai se kulttuurishokkikin vaatii vähän enemmän aikaa?
9/02/2010
Jjjau!
Se on nyt niin että tästä patonginpurijasta tuleekin 14. arrondissementin asukki! Tulen siis nukkumaan lähellä Montparnassen hautausmaata, katakombien yläpuolella... :D Rauhallisia yöunia siis tiedossa.
Taidan pyörtyä onnesta. (Olen salaa googletellut kuvia Montparnassesta jo pari viikkoa...) Jouduin loppujen lopuksi tarttumaan luuriin, ja oli todella hauskaa puhua omalla huonolla ranskallani puhelimessa ihmisen kanssa, joka osaa todella huonosti englantia. :D Oikeasti, olisipa joku nauhoittanut sen keskustelun, siitä olisi tullut aika hitti huumoriohjelmiin!
Mitä siis opimme tästä? Viikossa voi kuin voikin tapahtua ihmeitä, kuten esim. saada kaksi asuntoa Pariisista. Ja vain kolme päivää ennen lähtöä...!
Taidan pyörtyä onnesta. (Olen salaa googletellut kuvia Montparnassesta jo pari viikkoa...) Jouduin loppujen lopuksi tarttumaan luuriin, ja oli todella hauskaa puhua omalla huonolla ranskallani puhelimessa ihmisen kanssa, joka osaa todella huonosti englantia. :D Oikeasti, olisipa joku nauhoittanut sen keskustelun, siitä olisi tullut aika hitti huumoriohjelmiin!
Mitä siis opimme tästä? Viikossa voi kuin voikin tapahtua ihmeitä, kuten esim. saada kaksi asuntoa Pariisista. Ja vain kolme päivää ennen lähtöä...!
9/01/2010
Arvontaa
Asunnonetsintä Pariisista on näköjään samanlaista venkoilua kuin ketsuppipullojen kanssa: ensin ei tule mitään ja sitten tulee kaikki. Olisin nyt saamassa yksiötä Chatenay-Malabrysta, löysin siihen jo kämppiksenkin (vuokra on niin korkea että yksinäisen opiskelijan budjetti paukkuu kuin jenkkipurkka), mutku. Mokoma kolo on niin kaukana. :)
Kun heinäkuun lopussa sain lopulta tiedon ilman yliopiston kämppää jäämisestäni, aloin läppärin näppis sauhuten etsiä jostain jotain. Lähetin hakemuksia ja kyselyjä vaikka minne, mm. aika moneen asuntolaan, joiden tiedot löysin täältä UNMEn sivuilta. Yhdestä niistä vastattiin, että lähetä hakemus samantien, joten pistin paperit Ranskaan ja jäin odottamaan. Vastausta ei vaan ole vieläkään kuulunut, ja ikuisena optimistina elättelen tietysti toiveita, että sinne vielä pääsisin - vuokra olisi hitusen alhaisempi, ja sijainti keskellä Montparnassea. Olen pommittanut asuntolan johtoa jo lukuisilla "kertokaa nyt onko teillä mulle huone" -sähköposteilla, mutta vastausta ei vaan kuulu, eli pian on aika ottaa kovat keinot käyttöön (tarkoittaa tarttumista puhelimeen ja Harry Potter -ranskani vääntämistä luuriin).
Tuleville vaihtoonlähtijöille, jotka ovat ilman kämppää: Pariisissa on asuntoja, mutta todella kalliita sellaisia. Hommaa siis kämppis, jonka kanssa voitte jakaa vuokran. Itse en tunne muita Pariisiin lähtijöitä, joten kurkkasin Suomalaisen instituutin sivuilta toisen asunnonhakijan yhteystiedot ja ehdotin kimppakämppäratkaisua. Yksi vaihtoehto on tietysti mennä paikan päälle ja etsiä sieltä käsin, mutta omalla kohdallani se olisi ollut viimeinen vaihtoehto.
Kun heinäkuun lopussa sain lopulta tiedon ilman yliopiston kämppää jäämisestäni, aloin läppärin näppis sauhuten etsiä jostain jotain. Lähetin hakemuksia ja kyselyjä vaikka minne, mm. aika moneen asuntolaan, joiden tiedot löysin täältä UNMEn sivuilta. Yhdestä niistä vastattiin, että lähetä hakemus samantien, joten pistin paperit Ranskaan ja jäin odottamaan. Vastausta ei vaan ole vieläkään kuulunut, ja ikuisena optimistina elättelen tietysti toiveita, että sinne vielä pääsisin - vuokra olisi hitusen alhaisempi, ja sijainti keskellä Montparnassea. Olen pommittanut asuntolan johtoa jo lukuisilla "kertokaa nyt onko teillä mulle huone" -sähköposteilla, mutta vastausta ei vaan kuulu, eli pian on aika ottaa kovat keinot käyttöön (tarkoittaa tarttumista puhelimeen ja Harry Potter -ranskani vääntämistä luuriin).
Tuleville vaihtoonlähtijöille, jotka ovat ilman kämppää: Pariisissa on asuntoja, mutta todella kalliita sellaisia. Hommaa siis kämppis, jonka kanssa voitte jakaa vuokran. Itse en tunne muita Pariisiin lähtijöitä, joten kurkkasin Suomalaisen instituutin sivuilta toisen asunnonhakijan yhteystiedot ja ehdotin kimppakämppäratkaisua. Yksi vaihtoehto on tietysti mennä paikan päälle ja etsiä sieltä käsin, mutta omalla kohdallani se olisi ollut viimeinen vaihtoehto.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)