Pariisiin palaaminen parin Suomiviikon jälkeen ei tosissaan ollut helppoa. Oli huippua asioida omalla kielellään, jäädyttää silmäripsensä superpakkasessa, pelata Maailman ihmeitä, syödä suomiruokia ja olla ystävien ja sukulaisten seurassa. Pariisiin lähteminen tuntui inhottavalta siksikin, kun tietää, että seuraavan kerran pääsen kotiin vasta kuuden kuukauden päästä. Fiilikset eivät siis olleet ihan katossa, kun kone laskeutui CDG:lle.
Pikkuhiljaa sitten tajusin, että olin parissa viikossa jo unohtanut, miten huippua täällä on. Aivan parhaita ihmisiä! Julien kanssa vedettiin hirveät määrät joululahjasuklaita ja kuunneltiin Björkiä paluuni kunniaksi, ja eilen suuntasin Franzin luo, joka oli järkännyt hienot vuodenvaihtumisjuhlat. Tai no, "hieno" on kyllä vähättelyä, oli aivan mahtavat pirskeet! Franzin sanojen mukaan kyseessä oli (seuraa suora lainaus) "pienet illanistujaiset", ja porukkaa oli 70 neliön kämpässä noin 50 henkeä. :D Ruokamäärällä olisi ruokkinut kaikki Afrikan norsut, ja juomapuolesta en edes mainitse. Porukka tanssi sängyillä Cee Lo Greenin tahdissa ja keskiyöllä poskipussailtiin kaikki muut vieraat läpi kiljahdellen välissä bonne année!. On täällä sittenkin kivaa olla. :)
Eli lopputulos: Ei se paluu niin kamalaa ollutkaan. :) Suomen kielen kaipuuta voi aina lievittää lukemalla äidinkielisiä kirjoja, skypettämällä ystävien ja sukulaisten kanssa ja kuuntelemalla Emma Salokoski Ensembleä. Hyvin menee. Pienen tauon jälkeen myös sen kielitaidon edistymisen huomaa ihan eri tavalla, ranska sujuu jo huomattavasti jouhevammin.
Hyvää uutta vuotta kaikille, nyt painun tenttiinluvun pariin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti